Siirry sisältöön

Kun media kertoo tarinasi, joku varmasti kuuntelee

2.9.2026 | Kirsi Venäläinen, Key Account Manager

Moni yritys haaveilee medianäkyvyydestä, mutta harva pysähtyy miettimään, miksi se on niin arvokasta. Kyse ei ole pelkästään näkyvyydestä, vaan uskottavuudesta.

Kun yritys kertoo itse omasta osaamisestaan, kyse on markkinoinnista. Kun riippumaton media kertoo siitä, viesti saa aivan erilaisen painoarvon. Median kautta tuleva huomio toimii ulkopuolisena vahvistuksena, joka rakentaa luottamusta tehokkaammin kuin yksikään mainos.

Juuri siksi medianäkyvyys on edelleen yksi vaikuttavimmista markkinoinnin ja brändin rakentamisen keinoista.

Miksi median sana painaa enemmän?

Media toimii eräänlaisena suodattimena. Kaikki aiheet eivät ylitä uutiskynnystä, joten jo pelkkä näkyvyys kertoo, että asia on ammattilaisen mielestä kiinnostava tai merkityksellinen.

Tämän vuoksi medianäkyvyys vaikuttaa vahvasti siihen, miten yritys nähdään. Se voi lisätä tunnettuutta, vahvistaa mielikuvaa ja avata ovia uusiin kohderyhmiin. Samalla se tukee kaikkea muuta markkinointia.

Medianäkyvyys ja vaikuttamisviestintä ei ole irrallinen onnistuminen tai tiedote, vaan osa jatkuvaa markkinointia. Kun yritys osallistuu aktiivisesti toimialansa keskusteluun ja tarjoaa kiinnostavia näkökulmia, siitä tulee vähitellen sekä mediaa että yleisöä kiinnostava toimija.

Medianäkyvyys voi lisätä
tunnettuutta ja avata ovia
uusiin kohderyhmiin.

Media ei etsi yritysesittelyitä, vaan tarinoita

Medianäkyvyys ei synny sattumalta. Taustalla on lähes aina ymmärrys siitä, mikä kiinnostaa yleisöä. Toimittajat etsivät tarinoita, ilmiöitä, näkemyksiä ja asiantuntijoita, eivät yritysesittelyjä.

Kiinnostavat aiheet löytyvät usein ajankohtaisuudesta, yllättävästä näkökulmasta tai keskustelua herättävästä ilmiöstä. Tärkeintä on osata katsoa asiaa yleisön näkökulmasta.

Uutinen ei synny yrityksen sisältä

Kun juttelen yrityspäättäjien kanssa medianäkyvyydestä, menee keskustelu usein pelkkään tiedottamiseen. Yritykset sokaistuvat helposti omaan tekemiseen, eikä kaikkea kertomisen arvoista nähdä oman kuplan sisältä.  Sisäisesti asiat voivat tuntua isoilta ja merkittäviltä, vaikka ulkopuolelta ne näyttäytyvät täysin tavallisina. Tai vielä useammin: yritys ei näe omassa toiminnassaan mitään kertomisen arvoista, jos niitä perinteisiä isoja tiedotteita vaikkapa yrityskaupoista ei ole. 

Juuri tässä yhteistyön rooli korostuu. Ulkopuolinen näkee asiat eri kulmasta ja pystyy tunnistamaan, mikä oikeasti on kiinnostavaa ja mikä ei. Usein parhaat jutut löytyvät kun asioita pengotaan yhdessä. Pelkkä tuotelanseeraus harvoin riittää. Sen sijaan laajempi konteksti, data, ilmiö tai vahva mielipide voivat tehdä samasta aiheesta kiinnostavan.

Kolme kertaa, kun media kiinnostui

Hyviä esimerkkejä löytyy hyvin erilaisista tilanteista.

Kun Tulikuuma Kumpu avasi Helsinkiin ympäri vuorokauden avoinna olevan Tokio Karaoke -ravintolan, kyse ei ollut vain uuden ravintolan avaamisesta. Konsepti oli poikkeuksellinen, helposti ymmärrettävä ja herätti kiinnostusta. Hyvin rakennettu mediatiedote poiki näkyvyyttä 15 miljoonan silmä- ja korvaparin verran käytännössä kaikkiin valtamedioihin, eikä avajaisia varten tarvinnut tehdä maksettua mainontaa lainkaan. 

Tokio Karaoke
Tokio Karaoke avattiin tammikuussa 2025.

Toisinaan kiinnostava näkökulma löytyy yhteiskunnallisesta keskustelusta. Kalavapriikissa pohdittiin, miksi kuluttaja valitsee kaupassa niin usein norjalaisen lohen, vaikka kotimainen kirjolohi olisi vastuullinen vaihtoehto. Syntyi ajatus siitä, voisiko kotimaisen kirjolohen nimeäminen Suomenloheksi helpottaa kuluttajan valintaa. Aihe kosketti niin kotimaisuutta, ruokaa kuin kuluttajakäyttäytymistäkin, ja keskustelu levisi laajasti mediaan. Tavoitteena ei ollut pelkästään näkyvyys, vaan aidon keskustelun synnyttäminen, ja siinä onnistuttiin. Kaikkiaan Kalaonni ja Kalavapriikki tavoittavat vuosittain ansaitun median kautta 40 miljoonaa potentiaalista lukijaa. 

Kalavapriikin medianostot suomenlohesta
Kalavapriikki ehdotti kirjolohen nimen vaihtamista Suomenloheksi.

Medianäkyvyys ei myöskään tarkoita aina tiedotteita tai uutisia. Joskus paras tapa päästä esiin on tarjota medialle asiantuntemusta. Kajaanin Romulla tämä on toiminut erinomaisesti. Yrityksen asiantuntija-artikkeleiden ja näkemyksellisten sisältöjen avulla heidän osaamisensa on päässyt esille niin ammatti- kuin valtamediassakin. Samalla yritys on vahvistanut asemaansa oman alansa asiantuntijana. Tätä asiantuntemusta on saatu median kautta ulos jo 19 miljoonan lukijan verran. 

Kajaanin Romu
Kajaanin Romu nostaa esille alan asiantuntijuutta.

Näitä esimerkkejä yhdistää yksi asia: ne eivät lähteneet liikkeelle siitä, mitä yritys halusi kertoa itsestään. Ne lähtivät liikkeelle siitä, mikä voisi kiinnostaa yleisöä. Juuri siinä on onnistuneen medianäkyvyyden salaisuus. Kun näkökulma löytyy yleisön, ilmiön tai keskustelun kautta, median kiinnostus seuraa usein perässä.

Medianäkyvyys on seuraus, ei tavoite

Yrityksissä ajatellaan usein, että mediaan pääseminen vaatii jotain poikkeuksellista. Todellisuudessa kyse on useimmiten näkökulmasta. Mielenkiintoinen tarina, rohkea avaus, ajankohtainen ilmiö tai vahva asiantuntijan näkemys voivat olla paljon uutisarvoisempia kuin yrityksen suurimmatkaan sisäiset saavutukset.

Kun yritys ymmärtää, mikä ihmisiä kiinnostaa, tunnistaa oikeat tarinat omasta tekemisestään ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun, median kiinnostus ei ole sattumaa. Se on luonnollinen seuraus hyvin tehdystä työstä.

Ja juuri siksi medianäkyvyyttä ei kannata ajatella yksittäisenä temppuna. Se kannattaa nähdä osana jatkuvaa modernia markkinointiviestintää, jossa tavoitteena ei ole päästä mediaan kerran, vaan rakentaa asema, josta media haluaa kertoa yhä uudelleen.

Kirsi Venäläinen

Kirsi Venäläinen 
Key Account Manager
+358 40 358 6974