Siirry sisältöön

Kalsarit jalkaan ja töihin!

Yli kymmenen vuotta sitten puhuttiin, että yritykset digitalisoivat kaupankäyntiä ja kulutustottumuksia. Sitten tajuttiin, että asiakkaathan niitä oikeasti digitalisoivat – yritykset vain yrittävät pysyä perässä. Vaan tuskin kukaan arvasi, että lopulta pieni virus tekee sen oikeasti.

Nyt valtakunta laitettiin kotiin sohvalle kertarysäyksellä. Ja siinä sohvalla on kaikki: työ ja kokoukset, kollegat ja kaverit, kauppa ja viihde. Kaikki käsillä digitaalisesti, kun itse ollaan kalsarit jalassa äärimmäisen fyysisesti. Edustaminen on helppoa, kun ei tarvitse olla päällä kuin kauluspaita.

Ei tämä tilanne oikeasti hampaita naurata. Liian monelta suomalaiselta yritykseltä ja yrittäjältä, ja sitä myöten työntekijältä, tulee menemään elanto. Kunhan henki säilyisi!

Liike-elämässä disruptiosta on puhuttu jo hyvä tovi, mutta on tämä nyt aika raju sellainen. Kuluttaminen, ostaminen, liike-elämä, palvelut ja asiakaskokemukset kirjoitetaan tänä vuonna uusiksi. Sen jälkeen alkaa koronan jälkeinen aika. Ennustan, että ihminen ei kuitenkaan muutu. Se, kuinka ajatukset juoksee, kuinka tunteet tallentavat muistoja ja kuinka ne ohjaavat käytöstämme ja motivaatiotamme, on yhä sama. Siksi myös se, kuinka brändit auttavat ihmisiä jäsentämään mahdollisuuksien kaaosta ja kuinka markkinointi ja tarinat yhä jättävät muistijäljen, ei muutu. Itse asiassa hyvän markkinoinnin merkitys tulee korostumaan laadukkaiden sisältöjen muodossa, sillä ihmisillä on aikaa kuluttaa digitaalisia medioita. Yleisö on yhä valmiimpaa ottamaan vastaan myös markkinoinnillista sisältöä, jos se viihdyttää tai siitä on hyötyä.

Kun olemme kukin tahoillamme ensin turvanneet perustarpeemme ja -paperimme, ymmärrämme, ettei maailma aio pysähtyä tälläkään kertaa. Lähde liikkeelle, tee matkalla jotain hyvää ja muista kertoa maailmalle miksi olet olemassa! 

 

Ja se tärkein tiedote

Yrityksessämme tehdään etätöitä – emme matkusta, emmekä kokoonnu. Kaikilla on hyvät välit, turvavälit. Etäily onkin jo ensimmäisinä päivinä synnyttänyt mm. virtuaalisen kokoushuoneen nimeltä Keittiö. Sinne meidän porukka liittyy aamupalan ja lounaan aikaan syömään yhdessä juuri sen näköisenä kuin sattuu olemaan. “Rate my setup” on myös hauska: meidän väellä on monennäköistä kotitoimistoa. Useilla näyttäisi olevan paljon muutakin elämää sekä eläimiä uudessa toimistossaan. Ensi viikolla järjestämme ensimmäisen täysin digitaalisen kymmenen hengen fasilitoidun työpajan ryhmätöineen kaikkineen. Kokemuksia siitä kerromme varmasti myöhemmin.

Tsemppiä jokaiselle ja iso kiitos asiakkaillemme, kun olette jatkaneet projekteja ja tilanneet lisää! Arvostamme pohjattomasti uskoanne meihin, itseenne ja tulevaan.

– Tatu Ahonen, Chief Creative Director, Ahooy Creative