Työharjoittelu Ahooylla: Hommia, jotka oikeasti kiinnostavat
Syyskuussa astelin ensimmäistä kertaa Ahooyn Tampereen toimistolle aloittamaan harjoitteluani. Yön aikana kotitaloni ja toimiston väliselle tielle oli asennettu liikennevalot, joiden vaihtumisessa menikin sen verran aikaa, että olin asianmukaisesti myöhässä ensimmäisenä työpäivänäni. Suunta oli siis vain ylöspäin!
Olen Sara Koskinen, 22-vuotias suomen kielen maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta. Toisin kuin kuvitellaan, ei kaikista suomen kielen opiskelijoista tule äikänopeja. Ei minustakaan. Siksi päätin hakea harjoitteluun Ahooylle hommiin, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Päätös osoittautui erinomaiseksi.
Kuten asiaan kuuluu, olivat ensimmäiset päivät äärimmäisen jännittäviä. Täytyi opetella käyttämään uusia järjestelmiä ja muistamaan uusien ihmisten nimiä. En ollut koskaan tehnyt oman alani töitä, joten suoraan sanoen olin todella pihalla kaikesta. Onneksi minulla oli lauma innokkaita auttajia sekä täällä Tampereella että viestin päässä Kuopiossa.
Ahooylle ominainen välittävä ilmapiiri välittyi minulle heti alusta lähtien, kun ensimmäisen viikon lopulla kaikki jännitys ja huonosti nukuttu yö purkautuivat itkuna. Olin saanut kerättyä eteeni pöydälle kunnioitettavan kasan nenäliinoja, kun yhtäkkiä Raine marssi paikalle. Hän vilkaisi nenäliinakasaani ja, varmistettuaan kaiken olevan kunnossa, alkoi kertomaan hauskaa tarinaa koirastaan Pirkosta. Lopulta hän muistutti, että voin puhua fiiliksistäni ja kehotti minua menemään nukkumaan. Sen jälkeen itku oli itketty ja tiesin, että minua ei jätetä yksin oppimaan vaan apua on aina tarjolla.
Olen siis sopeutunut Ahooylle varsin hyvin. Pääsin nopeasti sisään toimiston menoon ja osaksi rutiineja: Minä tulen toimistolle ensimmäisenä, tulin sitten salilta tai kotoa. Lounaan jälkeen syödään popcornia, silloin kun sitä on tehty. Muulloin valitetaan sen puuttumisesta. Kun joku on palaverissa, alkaa Pirkko leikkiä vinkulelulla, mikä todistetusti viimeistään murtaa osallistujien välisen jään.
Toisaalta en päässyt tutustumaan Kuopion toimiston porukkaan ennen kuin vihdoin lokakuussa pääsin vierailemaan vanhalla kotipaikkakunnallani Formal Fridayn merkeissä. Myös siellä, kuten Tampereellakin, Ahooyn porukka sai minut tuntemaan oloni tervetulleeksi heti alusta alkaen, enkä kertaakaan kokenut olevani “vain harjoittelija”, jonka mielipiteillä ei ole merkitystä.
Mitäs minä sitten oikeastaan olenkaan täällä tehnyt? Olen päässyt hyödyntämään sekä suomen kielen että viestinnän osaamistani kirjoittaessani referenssejä, somepostauksia, tiedotteita, artikkeleita… Olen myös kääntänyt, litteroinut ja oikolukenut. Osallistunut palavereihin ja seurannut syrjäsilmällä muiden hommia. Varsin kattavasti kaikkea siis. Tärkeimpänä kaikesta, olen oppinut käytännön tekemistä. Sitä ei yliopistossa tunnetusti ole liikaa.
Erityisen mielenkiintoista oli, kun pääsin tekemään käsikirjoitusta videolle. Aluksi homma tuntui hirvittävän vaikealta, mutta vauhtiin päästyäni näin selvästi silmissäni kohtaukset ja siirtymät ja kuulin videolla kussakin kohtauksessa kuuluvat äänet. Käsikirjoittaminen oli täysin erilaista kuin mikään, mitä olin aiemmin tehnyt, mutta yllätyksekseni nautin siitä suuresti.
Jännittävin yksittäinen hetki oli, kun pääsin ensimmäistä kertaa esittelemään tekstejäni asiakkaalle. Silloin pelotti. Paljon. Pyörin tuolillani hermorauniona, eivätkä edes Paavon vitsit tai järkipuhe auttaneet. Lopulta minut johdatettiin Kekkoshuoneeseen. “Tällä huoneella on hyvä karma. Täällä kaikki palaverit onnistuu. Täällä Kekkonenkin piti kaikki palaverinsa.” Tämä selvä, jos kelpaa Kekkoselle, kelpaa myös Saralle. Kekkoshuone rauhoitti hermoni, ja palaveri meni nappiin.
Joten, mitä on edessä? Vaikea sanoa varmasti. Toivon, että vielä paljon uuden oppimista ja tekemiseen mukaan pääsemistä. Ihmisiin paremmin tutustumista. Hyviä kahvihetkiä toimistolla ja leikkihetkiä koirien kanssa. Pikkujoulut, joista minulle on syyskuusta asti puhuttu.
Olen varma, että jotain kivaa.
– Sara Koskinen, Junior Copywriter
– Minttu Stranius, Designer (kuvituskuva)
