Siirry sisältöön

Osuma Henkilöstöpalvelut

Henkilöstöpalvelu
Mitä teimme: Brändiuudistus / Liikekieli / Verkkosivut / Digimarkkinointi

Jotta yksikään hyvä työ ei jää tekemättä

Osuma Henkilöstöpalvelut on syntynyt näkemyksestä, että työelämän on aika uudistua. Yrityksessä nähtiin, että vanhat tavat eivät palvele enää yrityksiä eikä osaajia.

Tarvittiin uuden ajan henkilöstöpalvelu, joka kehittää, kouluttaa ja kiihdyttää työyhteisöjä, joissa vallitsee vahva tekemisen meininki ja onnistumisen tahto. Yrityksille ja johtajille Osuma lupaa luoda osaamispääomasta kestävän menestystekijän, yhdistää oikea osaaja ja hyvä työ ja vapauttaa tekijöissä oleva potentiaali. Osuma puhuttelee erityisesti sellaisia osaajia, jotka toivovat työelämältä sekä yksilöllistä huomioimista ja kunnioittamista, että vakautta uraan ja arkeen.

Osuma on henkilöstöpalvelun edelläkävijä Suomessa ja on perustamisvuodestaan 2016 lähtien kasvanut jatkuvasti ollen nykyään Itä-Suomessa alan suurin toimija. Osaajapääoman strategisena hallinta- ja kehittämiskumppanina yritys tarjoaa laajaa asiantuntijapalvelua henkilöstön hankintaan ja kehittämiseen sekä rekrytointi- ja työelämäkoulutuksia, suorarekrytointia ja erilaisia arviointipalveluja. Osuma työllistää kuukausittain n. 750 ammattilaista.

Työelämän pitää uudistua – niin piti Osumankin

Jatkoimme vuonna 2016 aloitettua työtä ja yhteistä matkaa Osuma Henkilöstöpalveluiden kanssa. Uusi aika ja isommat tavoitteet tarkoittivat, että yritykselle päätettiin kirjoittaa brändistrategia sekä uudet kärkiviestit. Uudistimme myös verkkopalvelun ja digimarkkinoinnin.

Osuman vahvimmaksi viestiksi valikoitui puhutteleva ja tunteisiin vetoava slogan “Suoraan sydämeen”.

Tunteen lisäksi brändiin oli puhallettava eloa. Osuma on erittäin monipuolisesti esillä oleva yritys ja koska valtaosa näkyvyydestä tapahtuu digitaalisilla pinnoilla, oli perusteltua luoda brändille tunnistettava liikekieli. Nyt Osuma erottuu aina laadukkaasti, eikä pyörää tarvitse jokaisen videototeutuksen kohdalla keksiä uudelleen. Yrityksellä on valmis sapluuna ja laaja animaatiokirjasto valmiina.

Osuman verkkonäkyvyyden oli myös aika uusiutua. Verkkosivut uudistettiin käyttökokemus ja tavoittavuus edellä. Sivujen tuli palvella paremmin sekä työnhakijaa, että -antajaa. Samalla uudistettiin digimarkkinointi. Vaikka hakusanamainonnan voidaan nykyään ajatella olevan osa yrityksen perus saavutettavuutta, sillä rakennetaan merkittävää kilpailuetua oikein tehtynä. Päätimme pureutua pintaa syvemmälle analytiikkaan sekä konversiodataan ja uudistimme jatkuvan mainonnan mallin. 

Tuloksia Osumalla päästiin niittämään heti. Sivuston kautta tullut hakijamäärä on lähtenyt välittömästi kasvuun ja konversioprosentti on kasvanut yli 16 %. Kasvun myötä myös laatu on parantunut huomattavasti. Mitattaessa kuinka paljon onnistuneesta konversiosta, eli sivuilta jätetystä hakemuksesta, on pitänyt maksaa digimarkkinoinnissa, on hinta laskenut 27%.

Tämä työ lähti sydämestä ja osuu suoraan sydämiin.

“Hyvä markkinointi on aina yhtä aikaa strategista ja operatiivista. Lyhyttä ja pitkää peliä. Haluamme, että markkinoinnin kumppani tuntee meidät ja pystyy palvelemaan läpi koko markkinoinnin vastuualueen. Siksi yhteistyön on oltava läheistä. Pidän Ahooy Creativen tyylistä sekä tahdosta ja taidosta kuunnella. Brändiuudistuksen suunnittelu ja julkaisu on sujunut sulavasti ja tuloksia on alkanut näkyä heti.”

– Ville Auvinen, Osuma Henkilöstöpalvelu Oy, toimitusjohtaja.