Entä jos vain olisi enemmän aikaa?
Itse pääasiassa asiakaspinnassa työskentelevänä tapaan asiakkaita ja kumppaneita lähes päivittäin kasvotusten. Juuri nyt markkinointi on mennyt vähän rikki.
Eri osa-alueet ovat pientä murua ja uusia kanavia sekä palveluja syntyy jatkuvasti lisää. Yhdestä toimistosta saat videon, toisesta digimarkkinointia ja kolmannesta verkkosivut. Neljännestä tarjotaan tekoälyn tuottamaa sisällöntuotantoa. Kun istun asiakkaan kanssa pöydän ääreen huomaan usein, että vähän ähky on päällä. Tämä näyttäytyy yrityksen eri positioissa istuvien kanssa hieman eri kulmilta.
Markkinointipäällikön arki on pyyntöjä, paineita ja pohdintaa
Markkinoinnista vastaavan arki on usein kuormittavaa. Pyyntöjä satelee eri puolilta taloa, DL:t elävät kun oikeat ihmiset eivät ehdi saman pöydän ääreen. Kaikki saadaan kyllä lopulta tehtyä, mutta mielessä pyörii kysymys: Teenkö oikeita asioita ja kuuluvatko nämä kaikki edes minulle? Usein myös toivottaisiin ihan vaan sparrauskaveria. Joku, jonka kanssa pallotella ideoita ja miettiä, mitä kannattaisi tehdä seuraavaksi.
Myynti ihmettelee, missä viipyvät liidit
Myynnistä vastaavan henkilön tarve näkyy toisella tavalla: Markkinointi ei tuota liidejä. Herää kysymyksiä, että käykö siellä verkkosivuilla oikeasti asiakkaita? Miksi myyntipakkojen ja esitteiden päivittäminen on niin hankalaa? Kauppa kyllä käy kilpailijoiden tiskeillä. Välillä tuntuu, että myynti joutuu elämään alennusten varassa. Usein turhauttaa myös se, että omat kilpailuvaltit ovat kyllä tiedossa, mutta niitä ei ole tuotu esiin niin, että ne erottuisivat tai kiinnostaisivat oikeita ostajia.
Päättäjän päässä pyörii strategia, resurssit ja tulokset
Yrityspäättäjän kanssa keskustelu kääntyy usein strategisemmaksi. Onko meidän markkinointi linjassa pitkän aikavälin tavoitteiden kanssa? Entä tukeeko se oikeasti liiketoimintaa? Budjettia kyllä käytetään, mutta raportit tulevat kylmänä sähköpostiin, eikä niiden tulkintaan jää aina aikaa. Samaan aikaan resurssit eivät tunnu riittävän kellään: markkinointipäällikkö venyy jo nyt ja myyjillä menee kallista aikaa jääkylmiin puheluihin, kun lämpimiä liidejä ei näy.
Yhteistä näille kaikille näkökulmille on sama havainto, eli epävarmuus siitä, tukeeko markkinointi liiketoimintaa niin kuin sen pitäisi. Ja samaan aikaan joka paikassa hälisee, on kiirettä, painetta ja ristiriitaisia odotuksia. Kun tästä juttelen asiakkaiden kanssa, ensimmäinen vastaus on lähes aina sama:
”Tarvittaisiin lisää aikaa.”
Mitäpä jos voisinkin tarjota sitä?
Entä jos markkinointi olisi suunnitelmallista, aikataulutettua ja rullaavaa, eikä jatkuvaa tulipalojen sammuttelua? Entä jos olisi selkeä vuosikello, jonka pohjalta tuotannot etenevät ja tuloksia katsotaan yhdessä säännöllisesti? Entä jos lennosta tulevat tarpeet saisi liikkeelle yhdellä puhelulla, ilman ylimääräistä säätöä. Ja jos säätöä tuleekin, niin sen saisi ratkaistua yhdessä.
Kuulostaako järkevältä? Tätä me tehdään työksi.
Me olemme kumppani, joka hoitaa kaikki markkinoinnin kriittiset osa-alueet saman katon alta. Tarjoamme enemmän aikaa ja samalla enemmän aikaansaatua. Kokeile vaikka tämä hokemaa:
Tee vähemmän ja oikeita asioita. Ole rohkea.
Mieti mikä on oikeasti tärkeää liiketoiminnallesi.
Jos tämä ei kuulosta sinusta ihan huuhaalta, niin ehdottaisin että istutaan alas ja mietitään yhdessä, miten yrityksesi markkinoinnista saadaan vähemmän sekavaa ja paljon enemmän tavoitteellista.
Tehdään markkinoinnista yhdessä taas järkevää. Joko mennään?

Matias Romppainen
Sales Manager
+358 41 317 5260


