Moi! Täällä kirjoittelee Jonna Selkäinaho, Digital Marketing Specialist. Olen aloittanut Ahooyn digitiimissä kesäkuun alussa ja digimarkkinoinnin saralla olen vielä urani alkutaipaleella. Ahooylle pääsin töihin rekrykoulutuksen kautta, jota parhaillaan suoritan. Olen mukana Sarasen eCommerce Pro Grow With Google -koulutusohjelmassa puolen vuoden ajan, joka on yhdistelmä käytännön oppia alan töissä ja koulutusta alan ammattilaisten ohjauksessa. Tällaisen yhteistyön avulla on tarkoitus löytää lisää uusia asiantuntijoita digimarkkinoinnin pariin.
Aikaisempaa kokemusta kaupan alalta minulla on niin myyjän kuin myös asiantuntijan tehtävistä. Markkinointi veti kuitenkin puoleensa ja keväällä haaveesta vaihtaa alaa tuli totta. Tämä koulutus on oiva väylä opetella uutta, ja vaikka olenkin valmistunut markkinoinnin tradenomiksi, ei digimarkkinoinnin alalle pysty ponnistamaan suoraan koulun penkiltä kirjoja lukemalla. Ala on varsin uusi ja kaiken lisäksi jatkuvassa muutoksessa, joten käytännön oppiminen on digimarkkinoinnin parissa välttämätöntä.
Mitä se käytännön tekeminen Ahooylla siis on, kun puhutaan digimarkkinoinnista? Käytännössä teen Googlen hakusanamarkkinointia, eli Google Ads -kampanjoita. Tutustumme asiakkaan tarjontaan, selvitämme mitä osa-alueita markkinoinnissa halutaan painottaa, rakennamme sen jälkeen kattavan mainonnan sekä ylläpidämme ja optimoimme rakennettuja kampanjoita niistä saadun datan avulla.
Yritysten on nykyään syytä löytyä Googlesta sekä markkinoida siellä omia tuotteitaan ja palveluitaan, koska nykyään sieltä löytyy kaikki – myös yrityksen kilpailijat. Hakusanamainonnalla varmistat siis löydettävyytesi ja tavoitat potentiaaliset asiakkaat juuri silloin, kun he etsivät hakukoneesta tuotteitasi tai palveluitasi.
Teen siis päivittäin hakusanamarkkinoinnin optimointia, jotta mainokset näkyvät mahdollisimman usein ja parhailla paikoilla. Hakusanamarkkinoinnissa maksetaan vain toteutuneista klikkauksista, ja oikein toteutettuna hakusanamainonta on yritykselle yksi kustannustehokkaimpia medioita. Tehtävänäni on hyödyntää budjetti mahdollisimman hyvin, jotta mainonta tuottaa mahdollisimman hyviä tuloksia. Hakusanamarkkinoinnin lisäksi teen myös Google Display -mainontaa, joka puolestaan tarkoittaa visuaalisia bannereita nettisivuilla, jotka ovat kohdennettuja potentiaalisille asiakkaille. Lisäksi työhöni kuuluu YouTube-mainontaa sekä muita kampanjatyyppejä, joista voisi kirjoittaa vaikka kuinka monta blogitekstiä, mutta pidetään tämä lyhyenä ja ytimekkäänä.
Ahooylla olen päässyt oppimaan uutta käytännön kautta ja olen sukeltanut jo syvälle Google Adsin syövereihin. Koulutusohjelma on ollut mukava yhdistelmä opiskelua Sarasen koulutuspäivillä, riittävän haastavaa työharjoittelua ja uuteen työpaikkaan tutustumista. Kattava perehdytyssuunnitelma Ahooylla on varmistanut sen, että opin hiljalleen hallitsemaan isoja kokonaisuuksia digimarkkinoinnin parissa. Rekrykoulutuksen isoin plussa on se, että minut voidaan perehdyttää huolella, eli tästä hyötyy niin työllistävä yritys kuin myös uusi työntekijä.
Sarasen koulutuspäivien kautta olen saanut kokonaisvaltaisen ymmärryksen tämän hetken digimarkkinoinnista niin sosiaalisen median, hakukoneoptimoinnin sekä markkinoinnin kuin myös verkkokaupan puolelta. Kouluttajina ovat toimineet alan asiantuntijat ja suurin oppi heiltä on ollut se, että alalla ei tule koskaan valmiiksi. Aina tulee jotain uutta ja se onkin tällä alalla ehkä juuri se kaiken suola.
Parasta Ahooylla on kuitenkin ollut hauska ja ystävällinen työporukka, ja lisäksi todellinen tekemisen meininki! Minut on otettu lämpimästi vastaan ja minulla on alusta asti ollut sellainen olo, että minusta pidetään huolta ja tämän koulutuksen tarkoitus on tosiaan valmistaa minua uuteen työhön. Mielipiteitäni kuunnellaan tasavertaisesti eikä päivääkään ole ollut sellainen olo, että olisin “vain harjoittelija”. Jo toisella työviikollani pääsin osallistumaan Ahooyn kesäpäiville, ja silloin viimeistään tajusin, että nyt ollaan sellaisessa työpaikassa, jossa on aivan omalaatuinen kulttuuri. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.
Nyt kun olen päässyt pehmeästi laskeutumaan digimarkkinoinnin pariin odotan vain, että pääsen laittamaan kädet vielä syvemmälle saveen projektien parissa, joissa saan olla mukana.
– Jonna Selkäinaho, Digital Marketing Specialist

Ahooy Creativen pitkä markkinointiyhteistyö Savo Volleyn kanssa laajenee jatkossa sisältämään myös myyntiedustuksen, jota johtamaan Ahooy Creativesta on nimetty Jukka Voutilainen.
Brändin kehittämisen ja markkinoinnin lisäksi yhteistyösopimus tarjoaa jatkossa Savo Volleylle myös vastuullisen myyntipäällikön. Kumppanimyynnistä yhdessä Savo Volleyn Antti Siltalan ja Timo Perälän kanssa vastuuta ottava Voutilainen omaa vuosien kokemuksen urheilusta sekä urheilumarkkinoinnista ja työnkuva on tuttu eritoten viimeisiltä vuosilta. Kuopion Palloseuran entinen myynti- ja markkinointijohtaja sai KuPSissa aikaan erinomaisia tuloksia ja pyrkii samaan myös Savo Volleyn kanssa.
”Olemme nyt loppukevään aikana yhdessä ideoineet ja sparrailleet yhteistyön kehittämistä Savo Volleyn kanssa ja päädyimme molemmille osapuolille todella luontevaan ratkaisuun. Henkilökohtaisesti olen todella iloinen, että pääsen tältä osin omassa arjessani jatkamaan myös urheilumarkkinoinnin parissa ja auttamaan Savo Volleyta tulevaisuudessa kumppanuuksien kanssa. Seura on nuoresta iästään huolimatta saanut koko maakunnan esimerkillisesti mukaansa ja toivottavasti saamme yhdessä Sillin ja Timpan kanssa vahvistettua sitoutumista markkinassa entuudestaan ja sitä kautta kenties myös sen kirkkaimman palkinnon ensi kauden päätteeksi seuralle ja sen kaikille faneille – mestaruusliigan mestaruuden maakuntaamme” maalailee tulevaa Jukka Voutilainen.
“On huikeaa saada jo meritoitunut urheilun ja myynnin ammattilainen mukaan meidän myyntiryhmäämme. Meillä on ollut Ahooy Creativen kanssa hieno ja toimiva yhteistyö markkinoinnin sekä brändäyksen osalta ja saamme nyt lisäksi vahvaa osaamista kumppanimyynnin konseptoimiseen ja itse myyntiin. Uskomme, että tämän yhteistyön kautta pystymme seurana entistä paremmin kehittämään kumppanuusverkostojamme ja tuottamaan lisäarvoa markkinassamme” iloitsee laajentuneesta yhteistyöstä Savo Volleyn tuore toiminnanjohtaja Antti Siltala.
Uunituore yhteistyösopimus astuu voimaan heti ja pitää myös jatkossa sisällään Ahooy Creativen Raine Siltalan johtaman kokonaisuuden Savo Volleyn brändäyksen ja markkinoinnin ympärillä. Tiiviin markkinointiyhteistyön kautta ammennetaan tulevaisuudessa lisäarvoa myös seuran kumppanuuksiin.
Lisää tietoa yhteistyöstä ja sen tuomista mahdollisuuksista:
Jukka Voutilainen
045 279 6704
jukka.voutilainen@ahooy.fi (9.5. alkaen)
Raine Siltala
050 350 5223
raine.siltala@ahooy.fi

Kuluneen vuoden aikana olemme vahvistaneet tiimiämme kolmella uudella ammattilaisella. Tämän lisäksi hallituksemme kokoonpano on uudistunut. Uusien työntekijöiden myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistäkin kattavammin, ja uusi hallitus tarjoaa merkittävää lisäapua Ahooy Creativen johdonmukaiseen kehittymiseen pitkällä aikajänteellä.
Hallituksesta uutta lisäarvoa liiketoiminnan kehittämiseen
Ahooy Creative Oy:n johto vahvistuu kahdella yritysmaailman osaajalla, kun Mikko Jalkanen ja Mikko Laakkonen liittyvät yrityksen hallitukseen. Nykyisen hallituksen kokoonpano on seuraava: Tatu Ahonen (hallituksen puheenjohtaja), Jukka Kekäläinen (yrityksen toimitusjohtaja), jäsenet Mikko Jalkanen ja Mikko Laakkonen sekä varajäsen Ricardo Patino.
“Olemme yhtiönä kasvaneet sen kokoiseksi, että johtaminen on laaja käsite. Haluamme siksi pystyttää johtamisrakenteita, joissa myös toimitusjohtajalle, yrittäjälle ja johtoryhmälle löytyy kokeneita yritysjohtamisen aisapareja, joilta saamme lisäapua kehittymiseen. Uuden hallituksen avulla saamme toimintaamme lisää suunnitelmallisuutta ja ammatillista mentorointia, joka tulee yrityksen ulkopuolelta.” Ahooy Creativen yrittäjä Tatu Ahonen kertoo.
Mikko Jalkanen (kuva: Jalkasen oma arkisto)
Uutena jäsenenä hallitukseen liittyvä Jalkanen on asianajaja, varatuomari ja Asianajotoimisto Lukander Ruohola HTO Oy:n osakas. Hän on hoitanut työssään lukuisia yritysjärjestelyjä sekä yhtiö- ja sopimusoikeudellisia toimeksiantoja sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Jalkanen avustaa työssään säännöllisesti myös kasvuyrityksiä sopimuksiin, rahoitukseen, pääomasijoituksiin, lisensointiin sekä erilaisiin tuotteistamis- ja kehitysprojekteihin liittyvissä kysymyksissä.
Mikko Laakkonen (kuva: Laakkosen oma arkisto)
Toisena uutena jäsenenä hallitukseen liittyvä Laakkonen on toiminut aiemmin muun muassa Kuopion alueen kauppakamarin puheenjohtajana. Hänet valittiin kyseiseen tehtävään nuorimpana koko Kuopion kauppakamarin historiassa. Lisäksi Laakkonen on toiminut kansainvälisestikin innovatiivisuudestaan tunnetun Hydrolinen toimitusjohtajana. Kokemus kasvavan perheyrityksen luotsaamisesta sekä tuotannon ja palveluiden digitalisoinnista on siis merkittävä.
Kolme uutta osaajaa Kuopion toimistolle
Toukokuussa Ahooylla myyntijohtajana ja markkinointipäällikkönä aloittava Jukka Voutilainen on kuopiolaisille tuttu muun muassa jalkapallopiireistä. Aiemmin esimerkiksi Kuopion Palloseuran myynti- ja markkinointijohtajana sekä Puman strategisen tiimin vetäjänä Suomessa toiminut Voutilainen tulee Ahooylla vastaamaan avainasiakkuuksissa markkinoinnin suunnittelusta ja toteutuksesta. Markkinoinnin strategioiden suunnittelun sekä markkinoinnin tiimin johtamisen lisäksi Voutilainen tulee kehittämään myös Ahooyn uusasiakashankintaa ja sen prosesseja.
“Yrityksissä, eli asiakaspöydissä, tarvitaan yhä enemmän markkinointipäällikön osaamista. Markkinoinnin kenttä on tosi pirstaleinen – mediat, analytiikka, data, tuotannot, mainokset, digit ja niin edelleen. Se on todella iso kokonaisuus joka täytyy hallita. Tämän yrityksen osaaminen on niin laajaa, että meillä täytyy olla myös kokeneita ihmisiä, jotka osaavat käyttää sitä osaamista asiakkaidemme liiketoiminnan hyväksi.” Ahonen kertoo.
Jukka Voutilainen (kuva: Voutilaisen oma arkisto)
Voutilainen odottaa innolla tulevia haasteita ja on valmis työntämään niin sanotusti kädet saveen. “Paljon on varmasti sellaisia asiakkaita, joiden kanssa päästään jatkamaan. Tai sanotaanko näin, että eivät tule pääsemään Voutilaisen pojasta eroon – tulen olemaan lahkeessa kiinni entistäkin sitkeämpänä terrierinä. Ja tietenkin pääsen varmasti tutustumaan uusiin ihmisiin ja yrityksiin. Innolla ja uteliaana odotan, että mitä päästään asiakkaiden kanssa yhdessä tekemään tämän uuden toimenkuvan tiimoilta.” Voutilainen pohtii tulevaa.
Veronika Ovaskainen (kuva: Ahooy Creative)
Ahooy on vahvistunut myös uudella projektipäälliköllä, kun Veronika Ovaskainen aloitti työt Kuopion toimistolla. Projektipäällikkönä Ovaskainen toimii projektien rajapinnassa, pitäen huolen siitä, että käytännön asiat, kuten ihmisten resursointi ja aikataulun sekä budjetin mukainen toteutus toimivat vaivatta. Aiemmin asiantuntijatehtävissä LähiTapiolassa tuoteomistajana toimineella Ovaskaisella on useiden vuosien kokemus järjestelmäkehityksen tiiminvetäjänä.
“On erittäin hyvät fiilikset ensimmäisiltä viikoilta. Olo on ollut tervetullut ja tykkään ilmapiiristä. On ollut mukavaa päästä tutustumaan paikallisiin toimijoihin ja on motivoivaa päästä ratkaisemaan heidän haasteitaan. Luova ala on tuntunut erilaiselta, mutta kuitenkin omalta.” Ovaskainen kertoo ensimmäisten viikkojen tunnelmia.
Ville Lappeteläinen (kuva: Ahooy Creative)
Lisäksi alkuvuodesta Ahooyn tiimiin liittyi motion graphic designer -tittelillä Ville Lappeteläinen. Harrastuksesta itselleen ammatin tehnyt Lappeteläinen on aiemmin työstänyt liikkuvaa kuvaa ja animaatioita freelancerina, jonka jälkeen hän hakeutui töihin Ahooylle. Varsinkin 2D-animaatioissa jo kyntensä näyttänyt Lappeteläinen tuo omalla osaamisellaan lisää variaatioita Ahooyn videotuotantoihin.
“Todella hyvät fiilikset tästä alkuvuodesta. On päässyt tekemään todella paljon erilaisia projekteja ja tykkään kun on luovia ihmisiä ympärillä. Silloin saa asioihin uusia näkökulmia ja tietenkin oppii uutta, kun ihmiset ympärillä osaa asiansa. Mukava kun saa keskittyä pikseleiden liikutteluun, eli juuri siihen tekemiseen.” Lappeteläinen avaa alkuvuoden kuulumisiaan.
– Ahooy Creative 4/2022

Kuopiossa järjestettiin huhtikuun alussa merkittävä ja samalla ensimmäinen Padel Spring Break -tapahtuma ja -turnaus. Tapahtuman huipensi Jukka Pojan live-keikka Kuopion Saanassa. Osuma Padel Spring Break järjestettiin täysin talkoovoimin ja kymmenet alueen yritykset lähtivät tukemaan voittoa tavoittelematonta tapahtumaa ennennäkemättömällä tavalla. Pelaajia turnaukseen osallistui noin 130 ja yhteensä koko tapahtumassa oli noin kaksisataa kävijää.
Ahooy oli myös mukana tapahtumassa, joka sai alkunsa, kun tarkoituksena oli pelata entuudestaan tutulla porukalla Padel-Paavojen ja Padel-Puudeleiden välinen turnaus ja kylpeä vähän siihen päälle. Eli tästä voi vetää johtopäätöksen, että “porukalla padelia ja saunailta” tarkoittaa Kuopiossa kahden päivän turnausta yli 100 pelaajan voimin. Ja Spotifyn sijaan eturivin artisti Jukka Poika säestää livenä ”saunailtaa”, eli Sunsets Poolpartya, joka oli kuin fuusio after-skistä ja poolpartyistä.
Padelin arvioidaan olevan maailman nopeimmin kasvava urheilulaji ja myös Kuopiossa lajin suosio on vahvassa myötätuulessa. Aktiivinen seura- ja yhteisötoiminta lajin ympärillä on vasta rakentumassa, joten lajista innostuneet kuopiolaiset ottivat lievästi sanottuna räväkästi härkää sarvista ja yhdistävät voimansa ja osaamisensa, jonka seurauksena 1.-2.4.2022 alueella nähtiin ensimmäisen merkittävä tapahtuma lajin ympärillä. Tapahtuman pääjärjestelyvastuun ja priimusmoottorin roolin kantaneen Tatu Säisän energia ja ammattitaito totisesti näkyi järjestelyissä, ja miehen panoksen mittaamiseen tarvittaisiin vähintään galaktista asteikkoa.
“Padel on sosiaalinen ja viihdyttävä urheilulaji ja haluamme osaltamme auttaa kuopiolaisen harrastajayhteisön muodostumista lajin ympärille. Samalla tapahtumaan on helppo tulla tutustumaan lajiin ja ihmettelemään jo lajiin hurahtaneiden harrastajien peli-iloa.” tapahtumapäällikkö ja mm. Sunsets Kuopio -tapahtuman järjestäjänä tunnettu, Säisä kuvailee.
Ennennäkemätön kiinnostus näkyi paikallisten yritysten kiinnostuksena tapahtumaa kohtaan ja sai yritykset ja toimijat puhaltamaan hiilet hehkuvan punaisiksi. Yli 40 yhteistyökumppania myöhemmin tapahtuman nimeksi tuli Osuma Padel Spring Break ja hallejakin tarvittiin kaksin kappalein, BilleBeino- ja Padel Club Finland Bellanranta -padelhallit.
”Rehellisesti sanottuna tapahtuma oli kävijämääräänsä nähden 10-kertainen – puitteet, tapahtuman nimikkojuomat ja kustomoidut vaatteet, esiintyjät, ilotulitukset. Oli siisti nähdä, kun ammatillinen verkosto ja sosiaalinen pallopeli kohtaavat. Siinä halutaan näyttää mitä osaa kentällä ja kentän ulkopuolella.” Ahooyn yrittäjä ja Padel-Paavo Tatu Ahonen kertoo.
Pelipäivän jälkeinen iltatapahtuma, Sunsets Poolparty, järjestettiin upeissa puitteissa Kuopion Saanan terassilla ja kylpylässä. Myös iltatapahtumassa monet pääsivät näyttämään muutakin kuin mailapeliosaamistaan, sillä kylpylän terassille rakennettiin esiintymislava sekä valo- ja erikoistehosteet esiintyjiä varten. Lava rakennettiin ulkoterassille infinity-altaan jatkoksi, järven päälle, joten esiintyjiä pystyi katsomaan myös suoraan altaasta. IIta huipentui live-esityksiin, Jukka Pojan live-keikkaan, ja koska kyseessä on vain saunailta, niin totta kai ilotulitukseen.
Ensi vuonna uusiksi? Todellakin.
Tapahtuman pääyhteistyökumppaneina toimivat POK Group, BilleBeino Padel, Supervisual, TMR Invest, Rakennusliike Konttinen, K-Rauta Naumanen, Lumoava ja Padel Vision. Talkoissa oli mukana myös useita paikallisia vaikuttajia ja padel-harrastajia, muun muassa Tuomo Rissanen, Allu Koskinen, Johanna Alastalo, Heidi Kiiskinen, Jussi Konttinen, Tatu Ahonen, Raine Siltala, Mika Hämäläinen ja Karoliina Rnjak.

Toimitusjohtajamme Jukka Kekäläinen, joka ulkoisella habituksellaan pitää ikääntymistä pilkkanaan, on saavuttanut kunnioitettavan 40 vuoden rajapyykin. Hieman aiemmin täyteen tuli myös 15 vuotta Ahooy Creativella (ent. Ad Kiivi). Halusimme muistaa Jukkaa hänen merkkipäivänsä kunniaksi. Tämä on siis juuri sellainen synttärijuttu, millä iltapäivälehdet repostelevat keskiaukeamillaan tuon tuosta.
Tämä on tarina pojasta, joka pienenä tykkäsi keppostelusta ja puujalkavitseistä. Aina kiltistä ja hyväntahtoisesta pojasta kasvoi kiltti ja hyväntahtoinen mies. Tämä on tarina miehestä, joka on työkavereilleen reilu.
Kysyttäessä ensimmäisiä muistoja Jukasta on tuotanto-AD Jenni Loimulahden kommentti täyttä kultaa. ”Ensimmäisenä päivänä kun tulin töihin silloiselle Ad Kiiville, näin Jukan kyyhöttämässä sohvan nurkassa mitä epäergonomisimmassa asennossa näppäilemässä sohvapöydällä olevaa tietsikkaa. Hän muistutti lähinnä ihmistä, joka yrittää esittää C-kirjainta. Muistan myös miettineeni, että Jukka näytti jollain tapaa suomalaiselta näyttelijältä, Matti Raninilta.”
Matti Raninista en ole varma, mutta C-kirjainta muistuttavalle performanssille löytyy looginen selitys. Ahooy Creativen perustaja Tatu Ahosen mukaan kirjoittajaksi alun perin tullut Jukka oli nuoressa yrityksessä uusi palanen, jolle ei vielä ollut osoittaa järkevää työpistettä. Jukka joutui tekemään aika pitkään töitä sohvapöydän nurkalla nojatuolista. ”Hyvin se siihen sopeutui, eikä edes valittanut”, nauraa Tatu.
Alkujaan verbaalisesti lahjakas Jukka on siis ollut kirjoittaja, joka taklasi perinteisen työhaastattelun omalla itsevarmalla tyylillään.
”Pelasimme yhden kauden samassa salibandyjoukkueessa. Jukka kysyi jonkin pelireissun jälkeen minulta, miten olin päässyt Ad Kiiville töihin, johon vastasin, että perustamalla sen. Sen jälkeen Jukka kyseli, että mitenkäs hän sinne pääsisi. Aika nopeasti sen jälkeen ukko hyppäsi mukaan Ad Kiivin miehistöön.” Tatu kertoo nykyisen yhtiökumppanin ensiaskeleista yrityksessä.
Jukkaa kehutaan lähes poikkeuksetta rennoksi ja ihmisläheiseksi tyypiksi, joka ottaa kaikki huomioon ja on valmis puolustamaan omiaan. Seniori designerimme Simo Huovinen muistaa, kuinka pääsi harjoitteluaikanaan töihin Jukan kyydillä. ”Jukalla oli silloin vihertävänkukertava Toyota Carina.” Simo muistelee.
Toyota Carinasta muistelot siirtyvät ymmärrettävästi ja täysin saumatta hylkeisiin ja ruotsinlaivan kylpylään, koska kyse on Jukka Kekäläisestä.
”Pikkujoulureissulla Tukholman laivalla kävimme polskimassa laivan kylpylässä. Muistan elävästi, kun Kekkis yhtäkkiä päätti matkia hyljettä ja sätki kaakeleilla hyllyten, kädet tiukasti kiinni vartalossa erikoisia ääniä päästellen – lopulta luiskahtaen altaaseen. Luulen, että tätä kokemusta ei vain pysty kuvailemaan mitenkään paremmin. Olisi pitänyt olla paikalla, että ymmärtäisi. Monesti muistot Jukasta ovat juuri sellaisia. Pieniä hetkiä, joita on vaikea pukea sanoiksi.” Jenni ja Simo sekä luova johtaja ja osakas Ricardo Patino kertovat kuin yhdestä suusta, kun kysytään mieleenpainuvimpia hetkiä liittyen Jukkaan.
Näiden pienien hetkien ansiosta Jukka luo ilmapiirin, jossa on helppo olla oma itsensä. Eikä tämä ole jäänyt huomaamatta yrityksen sisällä.
”Työntekijöiden ja asiakkaiden on erittäin helppo olla ja asioida Jukan kanssa. Jukka on sellainen tiimipelaaja, joka saa kaikki muut pelaamaan hyvin. Siksi hän on kentän tärkein pelaaja ja joukkueen valitsema kapteeni.” kertoo Tatu, johon teknologiajohtaja ja osakas Antti Makkonen jatkaa: ”Jukalla on ylivoimainen kyky luoda yhteishenkeä toimiston väkeen. Kulttuuriministeri.”
Kapteeni ja kulttuuriministeri. Näiden lisäksi Jukkaa on paiskittu lempinimillä enemmän kuin ehkä ketään ikinä. Mahdollisesti juuri tästä syystä Jukka on aikoinaan perustanut Ahooylle lempinimi-excelin. Taulukko kuulostaa pieneltä jutulta, mutta on omiaan parantamaan työyhteisön yhteishenkeä. Jotta saatte ideasta kiinni niin kerron muutaman esimerkin. Gallialaisnimeltään Jukka on Motivatorix, räppinimeltään Kekzibit ja jalkapallonimeltään Didier Kroppa.
Hämmentävän luova ja ajatukseltaan vilkas Jukka on myös Ahooy Creativen moton ”Something is possible” takana. Toinen lentävien lauseiden Hall-of-Fameen nostettu lause on ”En ole ajokunnossa, mutta olen pelikunnossa.”
”Sanonta tuli siitä, kun edellinen ilta oli mennyt pitkäksi ja seuraavana päivänä piti saada kyyti sählyturnaukseen. Tämä kuvaa hyvin myös Jukan sitoutumista tekemisiin. Se tehdään mitä luvataan.” Jenni ja Tatu muistelevat hymyssä suin nuorta Jukkaa.
Jukka on kuin viini, joka paranee vanhetessaan ja kuvailut hänen persoonastaan voisivat löytyä Alkon infolappusista. Persoonaa kehutaan vivahteikkaaksi, nallekarhumaiseksi, hassuksi, valloittavaksi ja leppoisaksi. Eli ei todellakaan mikään kyykkyviini.
Ahooyn työilmapiiri on yhteisöllisesti vahva. Ihmiset nauttivat toistensa seurasta, jutuista ja uskaltavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Kanssatyöntekijöitä arvostetaan ja pidetään taitavina. Sitä myös tarvitaan, sillä monet meistä luovista ovat myös jokseenkin herkkiä ja maailman poikkeuksellisen väkevästi kokevia ihmisiä. Jukka on yksi merkittävimmistä syistä Ahooyn hyvään ja suvaitsevaan työilmapiiriin.
Koska Jukka osaa yllättää täytyy tämänkin artikkelin loppua yllätykseen. Seuraavaksi voit lukea asiayhteydestä irroitettuja kommentteja ja henkilökohtaisia muistamisia yhdelle kaikkien aikojen toimitusjohtajista, Jukka Kekäläiselle:
Antti Makkonen:
”Oon luvannut olla kertomatta.”
”Oltiin kaikki erinäköisiä, Jukkakin.”
”Jukka Antero Kekäläinen, oot tärkeä ihminen ja suuri johtaja. Seurassasi on helppo viihtyä ja kunnia tehdä töitä yhdessä. Pysy tuollaisena kun olet.”
Jenni Loimulahti:
”Siitä tietää, että tehdään tosissaan hommia, kun Kekkis riisuu paidan ja tekee hommat wifebeater päällä.”
”Aamuviideltä Kekkis oli Snellun puistossa potkimassa kaverinsa kanssa Kung fu -potkuja ilmaan.”
”Vaikka Jukan työminä saattaa vaikuttaa kovalta tyypiltä, on yksi sydämellisimmistä ihmisistä, joita tunnen. Ei taida olla mitään, mitä Jukka ei osaisi tehdä. Jukka tekee kaiken täysillä ja antautuu hommaan kuin hommaan tositarkoituksella.”
Simo Huovinen:
”Bengalintiikeri eli hyvin harvinainen Suomessa.”
”Minua muistettiin 10 vuotisesta taipaleestani Ahooyllä, vaikka olin ollut talossa 13 vuotta. Muistettiin minua myös sinä vuonna kun 10 vuotta tuli täyteen, mutta Jukka oli sillä hetkellä sairaslomalla.”
”Kiitos Jukka kaikista vuosista, jotka ollaan tunnettu. Viihdytään, viihdytään, rock n roll!”
Ricardo Patino:
“The guy is an ace in everything, a teddy bear at heart and a glorious mad poet.”
“The Mullet atmosphere: business up front, party on the back.”
”Jukka is a wonderful human being and I am privileged to have him as my leader and my friend.”
Tatu Ahonen:
”Tekninen, nopea ja sporttinen tyyppi, vaikka päällepäin sitä ei aina uskoisi.”
”Jukka on sopivan paikan tullen sanonut, että voin lähteä kotiin.”
”En olisi parempaa toimitusjohtajaa tai yhtiökumppania voinut kuvitella ikinä saavani. Tiedän, että maailma saa heittää aikalailla mitä tahansa eteen ja me selvitään siitä yhdessä.”
Juhlakalun sanoin: ”Lapsuus ohi. Hyvä oli. Sit mennään taas!”
– Jesse Kettunen, Copywriter
– Minttu Stranius, Designer (kuvituskuva)

Syyskuussa astelin ensimmäistä kertaa Ahooyn Tampereen toimistolle aloittamaan harjoitteluani. Yön aikana kotitaloni ja toimiston väliselle tielle oli asennettu liikennevalot, joiden vaihtumisessa menikin sen verran aikaa, että olin asianmukaisesti myöhässä ensimmäisenä työpäivänäni. Suunta oli siis vain ylöspäin!
Olen Sara Koskinen, 22-vuotias suomen kielen maisteriopiskelija Tampereen yliopistosta. Toisin kuin kuvitellaan, ei kaikista suomen kielen opiskelijoista tule äikänopeja. Ei minustakaan. Siksi päätin hakea harjoitteluun Ahooylle hommiin, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Päätös osoittautui erinomaiseksi.
Kuten asiaan kuuluu, olivat ensimmäiset päivät äärimmäisen jännittäviä. Täytyi opetella käyttämään uusia järjestelmiä ja muistamaan uusien ihmisten nimiä. En ollut koskaan tehnyt oman alani töitä, joten suoraan sanoen olin todella pihalla kaikesta. Onneksi minulla oli lauma innokkaita auttajia sekä täällä Tampereella että viestin päässä Kuopiossa.
Ahooylle ominainen välittävä ilmapiiri välittyi minulle heti alusta lähtien, kun ensimmäisen viikon lopulla kaikki jännitys ja huonosti nukuttu yö purkautuivat itkuna. Olin saanut kerättyä eteeni pöydälle kunnioitettavan kasan nenäliinoja, kun yhtäkkiä Raine marssi paikalle. Hän vilkaisi nenäliinakasaani ja, varmistettuaan kaiken olevan kunnossa, alkoi kertomaan hauskaa tarinaa koirastaan Pirkosta. Lopulta hän muistutti, että voin puhua fiiliksistäni ja kehotti minua menemään nukkumaan. Sen jälkeen itku oli itketty ja tiesin, että minua ei jätetä yksin oppimaan vaan apua on aina tarjolla.
Olen siis sopeutunut Ahooylle varsin hyvin. Pääsin nopeasti sisään toimiston menoon ja osaksi rutiineja: Minä tulen toimistolle ensimmäisenä, tulin sitten salilta tai kotoa. Lounaan jälkeen syödään popcornia, silloin kun sitä on tehty. Muulloin valitetaan sen puuttumisesta. Kun joku on palaverissa, alkaa Pirkko leikkiä vinkulelulla, mikä todistetusti viimeistään murtaa osallistujien välisen jään.
Toisaalta en päässyt tutustumaan Kuopion toimiston porukkaan ennen kuin vihdoin lokakuussa pääsin vierailemaan vanhalla kotipaikkakunnallani Formal Fridayn merkeissä. Myös siellä, kuten Tampereellakin, Ahooyn porukka sai minut tuntemaan oloni tervetulleeksi heti alusta alkaen, enkä kertaakaan kokenut olevani “vain harjoittelija”, jonka mielipiteillä ei ole merkitystä.
Mitäs minä sitten oikeastaan olenkaan täällä tehnyt? Olen päässyt hyödyntämään sekä suomen kielen että viestinnän osaamistani kirjoittaessani referenssejä, somepostauksia, tiedotteita, artikkeleita… Olen myös kääntänyt, litteroinut ja oikolukenut. Osallistunut palavereihin ja seurannut syrjäsilmällä muiden hommia. Varsin kattavasti kaikkea siis. Tärkeimpänä kaikesta, olen oppinut käytännön tekemistä. Sitä ei yliopistossa tunnetusti ole liikaa.
Erityisen mielenkiintoista oli, kun pääsin tekemään käsikirjoitusta videolle. Aluksi homma tuntui hirvittävän vaikealta, mutta vauhtiin päästyäni näin selvästi silmissäni kohtaukset ja siirtymät ja kuulin videolla kussakin kohtauksessa kuuluvat äänet. Käsikirjoittaminen oli täysin erilaista kuin mikään, mitä olin aiemmin tehnyt, mutta yllätyksekseni nautin siitä suuresti.
Jännittävin yksittäinen hetki oli, kun pääsin ensimmäistä kertaa esittelemään tekstejäni asiakkaalle. Silloin pelotti. Paljon. Pyörin tuolillani hermorauniona, eivätkä edes Paavon vitsit tai järkipuhe auttaneet. Lopulta minut johdatettiin Kekkoshuoneeseen. “Tällä huoneella on hyvä karma. Täällä kaikki palaverit onnistuu. Täällä Kekkonenkin piti kaikki palaverinsa.” Tämä selvä, jos kelpaa Kekkoselle, kelpaa myös Saralle. Kekkoshuone rauhoitti hermoni, ja palaveri meni nappiin.
Joten, mitä on edessä? Vaikea sanoa varmasti. Toivon, että vielä paljon uuden oppimista ja tekemiseen mukaan pääsemistä. Ihmisiin paremmin tutustumista. Hyviä kahvihetkiä toimistolla ja leikkihetkiä koirien kanssa. Pikkujoulut, joista minulle on syyskuusta asti puhuttu.
Olen varma, että jotain kivaa.
– Sara Koskinen, Junior Copywriter
– Minttu Stranius, Designer (kuvituskuva)

Lentopalloseura LP Kangasala lähtee brändityöhön avoimen innokkaasti koko seuran voimin. Suuri panostus nähdään välttämättömänä askeleena kohti uskottavuutta ja menestystä. Pääyhteistyökumppanina brändin kirkastuksessa toimii Ahooy Creative, jonka käsialaa ja ajatustyötä edustaa myös Savo Volleyn brändi kolmen vuoden takaa. Välittömästi alkavan brändityön on tarkoitus olla valmiina alkukeväästä 2021.
– LP Kangasalan kokonaisvaltainen tekeminen kenttien ulkopuolella on ollut samalla tasolla jo vuosikymmenen. Pärjäämme vertailussa, mutta haluamme kirkastaa brändiä, jotta myös yhteistyökumppanuuksien näkyvyys saa uusia ulottuvuuksia, LP Kangasalan manageri ja seuran puheenjohtaja Jorma Malm kertoo.
Ahooy Creativen markkinointipäällikkö Raine Siltala on todella innoissaan alkavasta yhteistyöstä.
– Ahooy Creative aloitti brändien rakentamisen 18 vuotta sitten Kuopiossa ja siitä lähtien olemme olleet aktiivisesti mukana paikallisten seurojen menossa. Nyt kun Ahooy perusti uuden toimipisteen Tampereelle, haluamme olla osa urheilua myös täällä. Kannustamme liikunnallisiin arvoihin ja urheilu on brändinrakennuksen kannalta mielenkiintoinen kenttä. Meidän tahtotilamme on tehdä Kangasalasta Suomen tyylikkäin naislentopalloseura yhdessä seuraväen kanssa, sanoo Siltala.
Koko seura mukaan yhteistyöhön
Savo Volley on noussut lyhyessä ajassa seuratuimmaksi lentopalloseuraksi sosiaalisessa mediassa. Seuran brändi ei ole päälleliimattua glamouria, vaan perusteellinen työ, joka on tehty kunnioittaen savolaisia lentopalloperinteitä ja historiaa, nykyhetki silmällä pitäen.
– Brändityössä on tärkeää omaksua alueellinen identiteetti, kunnioittaa historiaa ja tuoda uutta ajatusta mukaan. Se vaatii paljon seura-aktiivien, pelaajien, talkoolaisten ja muiden sidosryhmien haastattelua sekä syvällistä pohdintaa, muistuttaa Siltala.
Tarkoitus ei ole luoda mitään neonvalojen ja savukoneiden seassa kasvavaa Kangasalaa, vaan kirkastaa ajatusta siitä, mitä LP Kangasala syvimmiltään edustaa ja mitä arvoja heidän toiminnassaan on.
– Lentopallo on tyylikäs laji. Haluamme kuunnella pelaajia, koska he haluavat sydämestään auttaa seuraa ja lajia esiintymään positiivisessa valossa ja aiheuttamaan säkenöintiä myös urheilukentän ulkopuolella, Siltala kuvailee.
LP Kangasalan libero Tiiamari Sievänen on innoissaan, että pelaajat ja koko seura otetaan mukaan suunnitteluun alusta asti.
– Onhan se tärkeää että rakennamme oman inspiroivan tapamme viestiä joukkueesta ja tapahtumista. Ja mitä enemmän brändi kuulostaa ja näyttää meiltä, sitä rehellisemmin viestimme sitä todellista hyvää fiilistä, mikä meidän seurassa loistaa, Sievänen intoilee.
Brändityö on suuri panostus
Jorma Malm näkee brändityön väistämättömäksi, jos haluaa nousta uskottavaksi tekijäksi. Tavoitteena on tehdä seurasta koko Kangasalan ylpeys, mitä se osittain jo onkin.
– Olemme Kangasalalta ponnistava pääsarjajoukkue, joka haluaa olla ylpeä kotipaikastaan ja tuoda arvojamme ja kaupunkikuvaa esiin positiivisessa valossa.
Malm uskoo, että brändityön arvo mitataan arvostuksessa ja kiinnostuksessa. Urheilumarkkinointi on muuttunut paljon pelkkien laitamainosten ajoista.
– Ammattiurheilu pyörii pitkälti kumppanuussopimusten avulla. Enää ei riitä logo paidassa, vaan seuran ja pelaajien tehtävä on pyrkiä tarjoamaan kumppaneille yhä parempia tapoja tehdä yhteistyötä, sanoo Malm.
Työ ei lopu uuden brändin julkaisuun. Ahooy Creative työskentelee edelleen aktiivisesti myös Savo Volleyn brändin ja markkinoinnin parissa. Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa ahkeruus palkitaan usein vasta vuosien päästä.
– Lentopalloseuroissa päätoimisesti markkinoinnin parissa työskentelevät ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Siksi urheiluseuran brändin rakentamisessa on osattava ottaa huomioon resurssit. Kaikki tulee suunnitella niin, että seura pystyy toteuttamaan suunnitelmaa pidemmällä aikavälillä, Siltala avaa hyvän brändäämisen vaatimuksia.
Kaikkea ei ole tarkoitus uudistaa myöskään LP Kangasalan kohdalla heti.
– Aloitamme strategiasta tunteaksemme itsemme paremmin ja sen jälkeen hyökkäämme visuaaliseen identiteettiin. Käytännön markkinointipanostukset, kuten mahdollisesti uudet verkkosivut toteutetaan asteittain vuoden 2021 aikana, Siltala kuittaa.
Naisten liigajoukkue on lippulaiva, mutta juniorityötä ei unohdeta
LP Kangasalla on toistakymmentä juniori- ja harrastajoukkuetta. Brändityö tehdään lähtökohtaisesti liigajoukkueelle, mutta seuraa ei unohdeta.
– Liigajoukkue on paraatipaikalla seuran sanansaattajana. Pelaajat ja seuraväki toimivat esimerkkinä, kun esiinnymme mediassa ja estradeilla valtakunnan huipulla. Koko seuran tarina ja missio on tärkeä, koska seura kasvattaa untuvikoista terveellisen elämäntavan omaksuvia nuoria siinä missä koulut ja vanhemmat, toteaa Siltala.
Yhteistyöltä odotetaan paljon puolin ja toisin
Seuran näkökulmasta yhteistyön odotukset ovat selkeitä. Urheiluseuroilla on edessä hankalat ajat, koska yleisökapasiteetit ovat tällä hetkellä rajattuja ja iso osa taloudesta on kiinni yleisömäärissä.
– Emme voi varmuudella sanoa, mihin maailman tilanne etenee, mutta olemme varmoja että tämä on oikea aika rakentaa lähtökohdat valmiiksi jo tulevia kausia silmällä pitäen, ennustaa Malm.
Ahooy Creativen tavoite on intohimoinen – olla kahden Suomen kiinnostavimman lentopallobrändin takana.
– Meillä on Kuopiossa 27 omalaatuista luovaa tekijää ja Tampereen toimistomme kasvaa yhä edelleen lähitulevaisuudessa. Haluamme olla osana Kangasalan tarinaa, auttaa heidän kumppanuuksia bisneksessä ja elää urheilua intohimoisesti mukana niin voiton kuin tappion hetkellä. Mielestämme urheilukannatus ei ole menestyksen fanittamista, vaan enemmänkin seurauskollisuutta ja arvostusta tärkeän yhteiskunnallisen asian ympärillä, muotoilee Siltala.
Lopputulos tulee esiintymään edukseen
Sen, miltä kirkastettu LP Kangasala tulee näyttämään ja kuulostamaan, saamme tietää keväällä 2021. Lupausten mukaan niin LP Kangasala kuin Kangasala alueena tulevat esiintymään edukseen. Brändiuudistus otetaan käyttöön kokonaisvaltaisesti tulevalla kaudella 2021-2022.
– Haluamme luoda puoleensavetävän visuaalisen maailman, joka vakuuttaa. Tavoitteemme on kirkastaa millainen on se kuuluisa kesäpäivä Kangasalla. Toivomme, että jo tulevana keväänä se on kultainen. Sitäkin tärkeämpää on, että jokainen seuraan sidoksissa oleva ja tuleva fani, talkoolainen, pelaaja ja juniori kantaa seuran logoa rinnassaan ylpeydellä ja intohimolla, Siltala maalailee.
– Ahooy Creative 11/2020
Header photo credits: Rami Myllymaa

Ahooy Creative palvelee valtakunnallisesti ja kansainvälisesti Kuopiosta, Tampereelta ja Atlantasta käsin. Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet lisävahvistuksia kahteen ensin mainittuun kaupunkiin. Tämän vuoden suuria uutisia oli myös Tampereen uuden toimiston avaaminen.
Esittelyssä Account Manager Kirsi Venäläinen
Ahooylle jo useamman vuoden ajalta tuttu Kirsi Venäläinen hyppäsi Kuopion toimistomme menoon mukaan marraskuun alussa. Kirsi johtaa asiakkaidemme markkinoinnin toimia asiakkuuspäällikön tittelillä ja kovalla 18 vuoden kokemuksella elintarvike- ja vähittäiskaupan parista. Edellisessä työpaikassaan Trubella Kirsi vastasi markkinoinnista, sosiaalisesta mediasta, viestinnästä, myynnin tuesta ja asiakaspalvelun toiminnasta.
– Kun tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Ahooylle, tarjottiin iso mahdollisuus oppia uutta – jos en tähän olisi tarttunut, olisi varmasti harmittanut myöhemmin, Kirsi sanoo.
Innokkaaksi leipuriksi osoittautuva Kirsi on myös napsinut kaikki Truben somessa ja verkkosivuilla näkyvät kattauskuvat. Visuaalisen silmän lisäksi Kirsi tuo Ahooylle arvokasta näkemystä siitä, millaista on olla toisella puolella pöytää ostamassa markkinointipalveluja.
Vapaa-ajallaan Kirsi viihtyy perheensä parissa; 5- ja 7-vuotiaat pojat ja reissutöitä tekevä mies pitävät huolen siitä, ettei tekeminen lopu hetkessä. Kaiken välissä Kirsi rentoutuu ja haastaa itseään sekä kärsivällisyyttään golfkentällä. Työkaverina Kirsi kertoo olevansa oman tonttinsa hoitava, toisten osaamiseen luottava ja suhteellisen suorapuheinen.
– Onneksi tunnen ahooylaisia jo ennakkoon, joten uskon löytäväni oman paikkani tästä porukasta ihan sujuvasti.
Vihdoin – Tampereen uusi toimisto avattiin Ratinaan
Ei Tampere meille mikään uusi tuttavuus ole. Olemmehan vaikuttaneet Pirkanmaan suunnilla jo useamman vuoden toimistosta, kahviloista, hotellien auloista sekä autotallien nurkista käsin, etsien omaa pysyvämpää tukikohtaa. Mutta miksi juuri Tampere? Koska Helsingissä on tungosta, Turku on todella kaukana ja Vaasassa pitää osata ruotsia. Oulussa ja Tampereessa on jotain samaa kuin Kuopiossa – sukulaissieluisuutta ja rentoa tunnelmaa. Tällä erää siis kohti Tamperetta, Ahooy!
Elokuun alusta alkaen saimme päämme päälle uuden majapaikan ja ympärillemme toimistohotellin mukavuudet, kun avasimme Ahooy Creativen Tampereen toimiston MOW coworking-tilaan Ratinaan. Samalla saimme joukkoomme uuden persoonan, kun Tampereen toimiston vetäjänä aloitti Raine Siltala.
Esittelyssä Marketing Manager Raine Siltala
Monessa mukana ollut (ja myös Ahooylle ennestään tuttu) Raine on työskennellyt mainonnan ja markkinoinnin parissa jo 20 vuotta. Tehtäviä on kertynyt mainosasentajasta graafikoksi ja markkinointipäälliköstä asiakkuuspäälliköksi.
Intohimoiseksi itseään kuvaileva Raine halusi lapsena olla ammattiurheilija ja rokkitähti – ja sai elää molemmat unelmat. Nyt hän innostuu siitä, että saa tavata työssään upeita ihmisiä ja toteuttaa yritysten intohimoisia haaveita.
– Työkaverina olen vaativa, mutta kannustava ja osoitan arvostukseni sekä kiitollisuuteni. Tärkeintä minulle on olla ystävä työkavereille Tampereen ja Kuopion tiimeissä, Raine herkistelee.
Raine viettää paljon työaikaa myös Savon suunnilla, luotsaten rakasta Savo Volleyta, joka operoi Kuopiossa. Urheilu- ja musiikkitaustan ansiosta Rainella on verkostoja ympäri Suomen.
– Ihmiset ovat ihania. Joukkueurheilu on kasvattanut pelisilmää, jota pidän erittäin tärkeänä työssäni.
Jostain syystä loput Rainen kuvauksesta taipui Maija Vilkkumaan Satumaa-tangon tahtiin. Pistä siis biisi soimaan ja hoilaa uusilla sanoilla tutustuaksesi Raineen vielä paremmin.
Ahooy-tango
Otan tilaa, tapaan ihmisii
mulla on kaksi korvaa ja yksi rääväsuu
mieli on vilkas, aivot höyryää
mä olen rohkea ja pehmee, annan tilaa avautuu
Älä sano pomoks, mä oon ystävä
mä haen sun luottamusta, vien sinut kuppilaan
mulla on koti siellä mistä näkee Sallaan
mä oon elänyt kuin stara, että voin tehdä mitä vaan
Ja joka yö soitan Ahooy-tangon
ja joskus tuntuu kuin joku huutais apua torilta päin
mä panen taitoni testiin
Mulla on taito mä innostan muita
Ja kun mun ikkunan alla ne huutaa tää ei voi olla näin
mä luotan nokkelaan vitsiin
Mä tahdon paljon ja oon saanutkin
ja mun turha on hukkuu herkkyyteni syöveriin
esillä olosta on moneksi
ja tämän tyyppiset tapaukset hämmennystä herättää
Älä sano pomoks, mä oon ystävä
mä aistin sun mielialat, vien sinut hyviksiin
päällepäin oon karski, mutta myös tosi symppis
mä oon elänyt niin paljon että voin olla mitä vaan
Ja joka yö soitan Ahooy-tangon
ja joskus tuntuu kuin joku huutais apua torilta päin
mä otan tilan haltuuni
Mulla on taito mä innostan muita
ja kun ne vitsitkin joskus loppuu tää ei voi olla näin
mä luotan mun Ahooy-ihmisiin.
– Ahooy Creative 11/2020
Header photo credits: MOW Tampere

If you knew us as Ad Kiivi or Oddy Inc, you may be wondering, Ahooy who? Well, it’s still us, the same group of branding and design creatives Kuopio has known for the last 18 years. But, yes, we have changed our name again. You know us creative types.
Over the course of the last three years we began serving companies that had clear goals for business growth, either locally or globally. In both cases we helped our clients refocus their efforts so that the strengths of their business would be clear for consumers. We helped them build authentic, purpose-driven brands that had a stronger voice, which put them in a better position to deliver measurable results for their businesses.
All in all, not a lot different than what we’ve always done for our clients. But, because we have added new members to our team, we were able to apply new insights and expertise that added depth to our work and added more value to our clients’ business strategies and marketing efforts. The results have been positive for both us and our clients. It serves as a testimony to the quality of our work and our clients’ trust in us.
”We” always includes ”You”
But what really stood out was the strength of our working relationships that we have nurtured with our clients. That alone may be the biggest reason for our name change. We too had goals for growth but we may have moved too far too fast. And we are aware that some of you noticed. That helped us realize what mattered most: you, our clients, and the close relationships that we have built over the years.
Never lose your center
The good news? We got our mojo back! 🙂 We’re still the same core group you’ve always known. The very same things that always mattered to us – creativity, family, fun – still matter. In fact, now they matter more than ever. We’ve found our center again. And as we always tell our clients, that’s the only place to be. Our creative juices are flowing and our sense of togetherness is stronger than ever before.
Kicking ass and changing names
So welcome, old friends and new! We may have a new name but it’s still us, and we’re more ready than ever to help you strengthen and grow your business. What can Ahooy build for you today?

Aluksi oli Ad Kiivi, sitten tuli Oddy Inc. ja sitten tuli yrityksen 18. ikävuosi ja ikään kuuluen oman identiteetin kaipuu ja itsenäistyminen. Olitpa oppinut tuntemaan meidät kummalla nimellä tahansa, olemme tänään – enemmän kuin koskaan aikaisemmin – juuri sitä mitä itse haluamme. Uusi nimemme on Ahooy Creative.
Samat tutut kasvot, ihka oma lippis
Sanomme, että muutoksessa ei pidä kadottaa identiteettiään – se pitää löytää. Siksi nimeä ja tyyliä pitää joskus vaihtaa. Sellainen taitaa myös kuulua luovaan persoonallisuustyyppiimme. Ja nuoruuteen. Vaikka läppärin kanteen kertyy tarroja ja maailmassa myllertää, arvot pysyvät. Ja arvojen myötä pysyvät myös ihmiset, jotka ne jakavat. Meillä ne ovat luovuus, perhe ja ilo. Ovat aina olleet.
Viime vuosina te, asiakkaamme, olette iskostaneet tekemiseemme pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta. Ilman luottamusta ja pitkiä asiakassuhteita niin ei olisi voinut tapahtua. Samalla, kun olemme saaneet olla kirkastamassa monien teidän strategioita ja brändiä, olemme alkaneet ymmärtämään omiamme yhä enemmän.
Peiliin katsominen vahvisti tarpeen muutokselle
Peilistä meitä takaisin katsoi monialainen brändi- ja markkinointiosaajien perhe. Koimme, että olimme kasvaneet omaan suuntaamme ja omaan tapaamme toimia ja rakentaa luottamus. Tiedämme, että itsenäisenä toimistona voimme tuottaa enemmän hyvinvointia asiakkaillemme, itsellemme ja yhteiskunnalle.
Ahooy Creative, virallinen uusi nimemme, on tervehdys kaikille luovuutta arvostaville. Maailman merillä huudahduksen tarkoitus on ollut kiinnittää huomio. Se sopii siis myös meille tänne järvien keskelle. Siitä työmme tuotoksissakin loppujen lopuksi on kyse; jotta brändit saisivat ansaitsemansa huomion ja menestyisivät.
Tervetuloa uusi aika, uudet ja vanhat ystävät! Nimi vaihtuu, mutta sama ydinperhe muutamalla uudella erikoishahmolla täydennettynä on valmis luomaan ihmeitä Kuopiossa, Tampereella ja Atlantassa.
Katso mitä kaikkea nykyään teemme!
