Driven by people

Strategia pitkälle aikavälille

Pitkät perinteet omaava, trukkien myyntiin, vuokraukseen ja trukkikoulutukseen erikoistunut Sigma Trukit Oy tarvitsi apua markkinointistrategian luomisessa, niin sisäiseen kuin ulkoiseen käyttöön. Tavoitteena oli tehostaa markkinointia ja myyntiä sekä rakentaa selkeä tapa viestiä yrityksestä niin asiakkaille kuin omille työntekijöille. Päämääränä oli tehdä kestävä markkinointistrategia, joka pitkällä aikajänteellä palvelee yrityksen tarpeita. Siinä hetkessä me tulimme mukaan auttamaan.

“Haluttiin yhteistyökumppani, joka oli valmis haasteeseen. Ahooyn asenne vakuutti, koska heidän kiinnostus tuntui aidolta. Nähtiin tilanne niin, että tässä on haaste molemmille. Halusimme kirkastaa brändin ja imagon.”
– Vesa Toivanen, Sigma Trukit

Tutkimuksen avulla johtopäätöksiin

Sigma Trukit tiedosti kasvavan kilpailun ja siihen liittyvän markkinoinnin tärkeyden. Kokonaisvaltaisen tutkimuksen jälkeen, joka käsitti niin asiakkaat, kilpailijat, tavoitteet kuin oman toiminnan, päädyimme tulokseen, että brändityö on selkeä jatke markkinointistrategialle. Liiiketoiminnan tavoitteet edellyttivät myös brändin kirkastamista. Brändistä haluttiin selkeä ja tunnistettava, jota kaikki oheismateriaali käyttää pohjana markkinoinnissa ja kommunikoinnissa. Mutkaton ja inhimillinen, niin kuin Sigma Trukit.

“Edellinen kasvojenkohotus oli tapahtunut vajaa 10 vuotta sitten. Pidemmän aikaa mietittiin, että tämä tulee tehdä. Yhteistyössä alettiin haastamaan toisiamme puolin ja toisin, hyvässä hengessä totta kai.”
– Vesa Toivanen, Sigma Trukit

Yhdenmukaisesti kohti tavoitteita

Aikana jolloin nopeus ja varmuus ratkaisevat, Sigma Trukit haluavat tehdä joka päivä kaiken sen eteen, että he ovat asiakkaidensa tuotanto- ja toimitusketjun lujin liitos. Se vaatii selkeää viestintää niin yrityksen sisällä kuin ulkona. Sigman vanhasta ilmeestä valittiin parhaat palat ja jalostettiin kokonaisuutta sympaattisemmaksi, persoonallisemmaksi ja modernimmaksi.

Uudistettu ulkoasu kulkee viestinnän kanssa rinnakkain. Se luo Sigmasta houkuttelevan, itsevarman, rohkean ja helpon lähestyä. Hallittu kokonaisuus ja katseenkestävät yksityiskohdat tukevat mielikuvaa Sigmasta alan ykköstoimijana.

“Käytännössä tämä brändityö yhdenmukaisti meidän tekemistä ympäri Suomen. Brändikäsikirja auttoi tuomaan kaikki sisäisesti samalle viivalle ja strategiaan on asetettu latu, mitä pitkin mennään kohti tavoitteita.”
– Vesa Toivanen, Sigma Trukit

Jaoimme kärkiviestit neljään osioon, joista jokainen edustaa Sigma Trukkien kulmakiviä. Tarjooma, myynti, asiantuntija- ja huoltokumppanuus ovat nyt selkeät osat kokonaisuutta, joka luo asiakkaalle ja työntekijälle mielikuvan Sigma Trukeista.

Positiivista palautetta on tullut. Muutos on aina aluksi sekavaa varsinkin kun ajatusmaailmat törmäilevät, mutta alun jälkeen kaikki on rullannut ja positiivista palautetta on tullut.”
– Vesa Toivanen, Sigma Trukit

Sigma Trukkien peruslogo säilyi lähes ennallaan. Se kuvastaa yrityksen vakaata ja tasapainoista toimintatapaa. Hyvää ei kannata muuttaa pelkästä muuttamisen ilosta. Sen tueksi tuotiin useita ikoneita kuvaamaan palveluita. Nämä ikonit toistuvat niin yrityksen nettisivuilla, kuin mainonnassa.

Koska Sigma Trukit halusivat tehdä pysyvän muutoksen, jolla on suuri vaikutus tulevaisuuteen, laadimme suunnitelman, jonka avulla brändi jalkautetaan aktiivisesti ja suunnitelmallisesti. Mainonta, materiaalit ja ilme päivitettiin vastaamaan uudistettua brändiä markkinointistrategian avulla, jota Sigma Trukit alunperin lähti hakemaan.

Mainontaa on tehty markkinointistrategiaa noudattaen pitkäjänteisesti yhteistyössä, joka on auttanut Sigma Trukkeja olemaan “Siellä missä sinäkin”, juuri niin kuin yhdessä Sigma Trukkien kärkiviesteistä luvataan.

“Kuukausi kuukaudelta fiilis vain paranee, koska molemmat ymmärtävät toisiaan. Todella hieno juttu on oma tiimi, joka hoitaa meidän asiat. Tunnetaan toisemme henkilökohtaisesti. Kumppanuus ja kumppanirinki, löytyy meidän arvoista, joten meille oli tärkeää, että yhteistyökumppanikin tuntuu siltä kuin olisi omaa porukkaa.”
– Vesa Toivanen, Sigma Trukit

 


 

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.