Siirry sisältöön

Memoria

Hautauspalvelut
Mitä teimme: Brändistrategia / Brändi-identiteetti / Verkkosivut

Kuolemattomille muistoille

Aiemmin Memoria-brändi on ollut kuluttajille melko näkymättömissä, mutta nyt yksittäisten toimijoiden taustalla toimivaa perheyritysten verkostoa, ja sen laatustandardeja sekä arvomaailmaa haluttiin nostaa enemmän esiin. Syynä oli halu toiminnan uudistamiseen – yhdessä Memorian kautta verkostoon kuuluvat yrittäjät, eli Memoria-perheen jäsenet, pystyvät tuomaan viestinsä esiin ja tarjoamaan asiakkailleen parasta, nykyaikaisinta palvelua. Uudistunut brändi palvelee siis niin kuluttajaa kuin Memoria-perheen yrittäjiä.

Saavutimme tämän luomalla visuaalisen ilmeen, joka poikkeaa alalla tavallisimmin käytetyistä teemoista. Lisäksi karistimme Memorian yleisestä olemuksesta aatteellisuuden, sillä toiminnan ytimessä on arvostus – ei ole yhtä oikeaa tapaa elää eikä myöskään järjestää hautajaisia.

Elämän palvelua surun kohdatessa

“Tämä oli pitkä projekti, koska hautausala on toimialana hyvin arka. Kaiken pitää olla viimeisen päälle mietitty. Kävimme Ahooyn porukan kanssa pitkiä keskusteluja, joilla pyrittiin ymmärtämään, mikä Memoria oikeastaan on ja mitä me haluamme sanoa. Me olemme todella ainutlaatuinen toimija alallamme, ja halusimme tuoda sitä esiin brändissä. Koko projektin ajan tuntui, että dialogi meidän ja Ahooyn välillä toimi hyvin, ja meillä oli ymmärrys siitä, mitä halutaan yhdessä tehdä. Projektin tuloksena on upea brändi ja mahtava yhteistyökumppanuus.”

– Eero Honkanen, Memorian osakas, Hyvinkään hautaustoimiston yrittäjä

Sovelluksen toteutus: Evermade
Valokuvaus ja video: Petra Tiihonen