Siirry sisältöön

Oddyn kesäpäivät 2019

Kesän kuuminta muotia

Haute couture ([ot kutyʁ], ransk. korkea räätälöinti tai korkea muoti) on Ranskassa 1700-luvulla alkunsa saanut muotitaide, jolla nykyisin viitataan kalliisiin ja korkeatasoisiin, mittatilaustyönä ja pääosin käsityönä tehtyihin muotiluomuksiin, joita voidaan pitää taideteoksina (Wikipedian määritelmä). Huippumuoti vääntyi Oddyjen käsissä yhtä taidokkaasti kuin ääntämisasu: Haute couture on tietty Ootko tyyr.


Oddyn kesäpäivät juhlitaan perinteisesti aina kevään ja kesän taitteessa. Nimestään poiketen kyseessä on yleensä vain yksi päivä, jonka vietämme yhdessä urheillen, ylen syöden ja hassutellen. Tänä vuonna starttasimme kesäpäivät Savo Volleyn hikisillä lentopallotreeneillä ja ai että oli hauskaa! Pallopelko väistyi, kun ammattilaiset tutustuttivat meidät sekä pelivälineeseen että oikeaan pelitekniikkaan.

Oddyn Ootko tyyr? -mallisto kesä 2019

Saunan ja syöminkien jälkeen jokainen kiskoi päälle itse suunnittelemansa asukokonaisuudet. Näissä asuissa painelimme iltapäiväksi Komediafestivaaleille naureskelemaan muillekin kuin itsellemme. Juhlat jatkuivat Oddyn Kuopion toimistolla, jossa catwalkia pitkin asteli melkoinen asujen variaatio. Kesän 2019 muoti ei ehkä näyttänyt kaikista yhdenmukaisimmalta, mutta sitäkin kokeellisemmalta. Tai noh, päättele itse!

 

Catwalkin valmistelu- ja kuvakrediitit kiitoksineen menevät Tatu Ahoselle ja Kimmo Härköselle.

Jos kaipaat huippumuodin sijaan markkinoinnin suunnittelua ennen vuoden päättymistä, ehdit vielä hyvin nykäistä hihasta, soittaa tai laittaa savumerkkejä asiakkuusjohdollemme:
info[at]oddy.fi / +358 44 771 1770