Jukka Kekäläinen Oddy Inc:n toimitusjohtajaksi
Oddy Inc:n sisäisissä rakenteissa tapahtui toukokuussa muutoksia, kun Jukka Kekäläinen palasi toimitusjohtajan työhön.
Kekäläinen työskenteli Oddy Inc:n (silloinen Ad Kiivi) toimitusjohtajana seitsemän vuotta ja palasi nyt nyt yhtiön johtoon vajaan parin vuoden tauon jälkeen. Tuona aikana Kekäläinen työskenteli erilaisissa yhtiön kehitys-, ja asiakasrajapinnan tehtävissä.
“Parin vuoden seikkailu muissa tehtävissä avasi paljon silmiäni omista vahvuuksistani ja ennen kaikkea sisäisestä palosta toimia keskeisessä asemassa yhtiön kehittämisessä sekä oman henkilöstön parissa. Nyt oli todella otollinen hetki palata toimitusjohtajan tehtäviin sekä Oddy Inc:n rakenteellisten muutosten että uusien loistavien asiakkuuksien vuoksi tapahtuneiden sisäisten järjestelyjen myötä. Yhtiön kehitystä on ollut kiva seurata etenkin viimeiset puoli vuotta ja meno on tällä hetkellä aivan mahtava uusien kuvioiden edistämiseen, suunnitteluun sekä tämän huikean porukan johtamiseen”, kertoilee Kekäläinen.