# Ahooyn uudet kasvot sekä tuore toimisto esittäytyvät - Ahooy Creative

> Ahooy Creative palvelee valtakunnallisesti ja kansainvälisesti Kuopiosta, Tampereelta ja Atlantasta käsin.

## Uudet vahvistukset ja laajentuminen
Ahooy Creative palvelee valtakunnallisesti ja kansainvälisesti Kuopiosta, Tampereelta ja Atlantasta käsin. Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet lisävahvistuksia kahteen ensin mainittuun kaupunkiin. Tämän vuoden suuria uutisia oli myös Tampereen uuden toimiston avaaminen.

## Esittelyssä Account Manager Kirsi Venäläinen
Ahooylle jo useamman vuoden ajalta tuttu Kirsi Venäläinen hyppäsi Kuopion toimistomme menoon mukaan marraskuun alussa. Kirsi johtaa asiakkaidemme markkinoinnin toimia asiakkuuspäällikön tittelillä ja kovalla 18 vuoden kokemuksella elintarvike- ja vähittäiskaupan parista. Edellisessä työpaikassaan Trubella Kirsi vastasi markkinoinnista, sosiaalisesta mediasta, viestinnästä, myynnin tuesta ja asiakaspalvelun toiminnasta.

– Kun tarjottiin mahdollisuutta siirtyä Ahooylle, tarjottiin iso mahdollisuus oppia uutta – jos en tähän olisi tarttunut, olisi varmasti harmittanut myöhemmin, Kirsi sanoo.

Visuaalisen silmän lisäksi Kirsi tuo Ahooylle arvokasta näkemystä siitä, millaista on olla toisella puolella pöytää ostamassa markkinointipalveluja. Vapaa-ajallaan Kirsi viihtyy perheensä parissa ja rentoutuu golfkentällä. Työkaverina Kirsi kertoo olevansa oman tonttinsa hoitava, toisten osaamiseen luottava ja suhteellisen suorapuheinen.

## Tampereen uusi toimisto avattiin Ratinaan
Elokuun alusta alkaen saimme päämme päälle uuden majapaikan ja ympärillemme toimistohotellin mukavuudet, kun avasimme Ahooy Creativen Tampereen toimiston MOW coworking-tilaan Ratinaan. Samalla saimme joukkoomme uuden persoonan, kun Tampereen toimiston vetäjänä aloitti Raine Siltala.

## Esittelyssä Marketing Manager Raine Siltala
Monessa mukana ollut Raine on työskennellyt mainonnan ja markkinoinnin parissa jo 20 vuotta. Tehtäviä on kertynyt mainosasentajasta graafikoksi ja markkinointipäälliköstä asiakkuuspäälliköksi.

– Työkaverina olen vaativa, mutta kannustava ja osoitan arvostukseni sekä kiitollisuuteni. Tärkeintä minulle on olla ystävä työkavereille Tampereen ja Kuopion tiimeissä, Raine kertoo.

Raine viettää paljon työaikaa myös Savon suunnilla, luotsaten Savo Volleyta, joka operoi Kuopiossa. Urheilu- ja musiikkitaustan ansiosta Rainella on verkostoja ympäri Suomen.

### Ahooy-tango
(Säv. Satumaa-tango)

Otan tilaa, tapaan ihmisii  
mulla on kaksi korvaa ja yksi rääväsuu  
mieli on vilkas, aivot höyryää  
mä olen rohkea ja pehmee, annan tilaa avautuu  

Älä sano pomoks, mä oon ystävä  
mä haen sun luottamusta, vien sinut kuppilaan  
mulla on koti siellä mistä näkee Sallaan  
mä oon elänyt kuin stara, että voin tehdä mitä vaan  

Ja joka yö soitan Ahooy-tangon  
ja joskus tuntuu kuin joku huutais apua torilta päin  
mä panen taitoni testiin  
Mulla on taito mä innostan muita  
Ja kun mun ikkunan alla ne huutaa tää ei voi olla näin  
mä luotan nokkelaan vitsiin  

Mä tahdon paljon ja oon saanutkin  
ja mun turha on hukkuu herkkyyteni syöveriin  
esillä olosta on moneksi  
ja tämän tyyppiset tapaukset hämmennystä herättää  

Älä sano pomoks, mä oon ystävä  
mä aistin sun mielialat, vien sinut hyviksiin  
päällepäin oon karski, mutta myös tosi symppis  
mä oon elänyt niin paljon että voin olla mitä vaan  

Ja joka yö soitan Ahooy-tangon  
ja joskus tuntuu kuin joku huutais apua torilta päin  
mä otan tilan haltuuni  
Mulla on taito mä innostan muita  
ja kun ne vitsitkin joskus loppuu tää ei voi olla näin  
mä luotan mun Ahooy-ihmisiin.

## Aiheeseen liittyvää
* LP Kangasala aloittaa brändityön Ahooy Creativen kanssa
* Building family-run brands