--}}

Ammattilaiseksi alalle, joka ei ole koskaan valmis

Moi! Täällä kirjoittelee Jonna Selkäinaho, Digital Marketing Specialist. Olen aloittanut Ahooyn digitiimissä kesäkuun alussa ja digimarkkinoinnin saralla olen vielä urani alkutaipaleella. Ahooylle pääsin töihin rekrykoulutuksen kautta, jota parhaillaan suoritan. Olen mukana Sarasen eCommerce Pro Grow With Google -koulutusohjelmassa puolen vuoden ajan, joka on yhdistelmä käytännön oppia alan töissä ja koulutusta alan ammattilaisten ohjauksessa. Tällaisen yhteistyön avulla on tarkoitus löytää lisää uusia asiantuntijoita digimarkkinoinnin pariin.

Aikaisempaa kokemusta kaupan alalta minulla on niin myyjän kuin myös asiantuntijan tehtävistä. Markkinointi veti kuitenkin puoleensa ja keväällä haaveesta vaihtaa alaa tuli totta. Tämä koulutus on oiva väylä opetella uutta, ja vaikka olenkin valmistunut markkinoinnin tradenomiksi, ei digimarkkinoinnin alalle pysty ponnistamaan suoraan koulun penkiltä kirjoja lukemalla. Ala on varsin uusi ja kaiken lisäksi jatkuvassa muutoksessa, joten käytännön oppiminen on digimarkkinoinnin parissa välttämätöntä.

Mitä se käytännön tekeminen Ahooylla siis on, kun puhutaan digimarkkinoinnista? Käytännössä teen Googlen hakusanamarkkinointia, eli Google Ads -kampanjoita. Tutustumme asiakkaan tarjontaan, selvitämme mitä osa-alueita markkinoinnissa halutaan painottaa, rakennamme sen jälkeen kattavan mainonnan sekä ylläpidämme ja optimoimme rakennettuja kampanjoita niistä saadun datan avulla.

Yritysten on nykyään syytä löytyä Googlesta sekä markkinoida siellä omia tuotteitaan ja palveluitaan, koska nykyään sieltä löytyy kaikki – myös yrityksen kilpailijat. Hakusanamainonnalla varmistat siis löydettävyytesi ja tavoitat potentiaaliset asiakkaat juuri silloin, kun he etsivät hakukoneesta tuotteitasi tai palveluitasi.

Teen siis päivittäin hakusanamarkkinoinnin optimointia, jotta mainokset näkyvät mahdollisimman usein ja parhailla paikoilla. Hakusanamarkkinoinnissa maksetaan vain toteutuneista klikkauksista, ja oikein toteutettuna hakusanamainonta on yritykselle yksi kustannustehokkaimpia medioita. Tehtävänäni on hyödyntää budjetti mahdollisimman hyvin, jotta mainonta tuottaa mahdollisimman hyviä tuloksia. Hakusanamarkkinoinnin lisäksi teen myös Google Display -mainontaa, joka puolestaan tarkoittaa visuaalisia bannereita nettisivuilla, jotka ovat kohdennettuja potentiaalisille asiakkaille. Lisäksi työhöni kuuluu YouTube-mainontaa sekä muita kampanjatyyppejä, joista voisi kirjoittaa vaikka kuinka monta blogitekstiä, mutta pidetään tämä lyhyenä ja ytimekkäänä.

Ahooylla olen päässyt oppimaan uutta käytännön kautta ja olen sukeltanut jo syvälle Google Adsin syövereihin. Koulutusohjelma on ollut mukava yhdistelmä opiskelua Sarasen koulutuspäivillä, riittävän haastavaa työharjoittelua ja uuteen työpaikkaan tutustumista. Kattava perehdytyssuunnitelma Ahooylla on varmistanut sen, että opin hiljalleen hallitsemaan isoja kokonaisuuksia digimarkkinoinnin parissa. Rekrykoulutuksen isoin plussa on se, että minut voidaan perehdyttää huolella, eli tästä hyötyy niin työllistävä yritys kuin myös uusi työntekijä.

Sarasen koulutuspäivien kautta olen saanut kokonaisvaltaisen ymmärryksen tämän hetken digimarkkinoinnista niin sosiaalisen median, hakukoneoptimoinnin sekä markkinoinnin kuin myös verkkokaupan puolelta. Kouluttajina ovat toimineet alan asiantuntijat ja suurin oppi heiltä on ollut se, että alalla ei tule koskaan valmiiksi. Aina tulee jotain uutta ja se onkin tällä alalla ehkä juuri se kaiken suola.

Parasta Ahooylla on kuitenkin ollut hauska ja ystävällinen työporukka, ja lisäksi todellinen tekemisen meininki! Minut on otettu lämpimästi vastaan ja minulla on alusta asti ollut sellainen olo, että minusta pidetään huolta ja tämän koulutuksen tarkoitus on tosiaan valmistaa minua uuteen työhön. Mielipiteitäni kuunnellaan tasavertaisesti eikä päivääkään ole ollut sellainen olo, että olisin “vain harjoittelija”. Jo toisella työviikollani pääsin osallistumaan Ahooyn kesäpäiville, ja silloin viimeistään tajusin, että nyt ollaan sellaisessa työpaikassa, jossa on aivan omalaatuinen kulttuuri. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat.

Nyt kun olen päässyt pehmeästi laskeutumaan digimarkkinoinnin pariin odotan vain, että pääsen laittamaan kädet vielä syvemmälle saveen projektien parissa, joissa saan olla mukana.

– Jonna Selkäinaho, Digital Marketing Specialist

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.