Oli pimeää, Kauko käpertyi kylmissään sohvan kulmaan päällään sitruunankeltainen kimono. Hänen teki mieli vissytotia. Viimekeväinen reissu Bathendatheniin oli karistanut hänen kuumien juomien kammoaan ja avannut makunystyrät tälle makean kuplivalle munajuomalle. Harmi vain, etteivät paikallisen munittamon Hettu Kopean viiriäiset olleet munineet viikkoihin. Ehkä se johtui tästä kylmyydestä. Voisin etsiä neulontavideoni ja näyttää sen noille piileskeleville palleroille, pieni askartelu piristää kummasti mieltä mietti Kauko. 

Kauko huomasi kuulevansa hyräilyä, Raileena lauloi lempibändinsä japanilaisen kantriduon Dolly Naruhiton laulua. Se sai Kaukon hirnumaan. Oi älkää ymmärtäkö väärin, hän piti Raileenan hyräilyä maailman kuulaimpana ja jaksoi naista siitä usein muistuttaa. Kylmyys vain sai Kaukon ilon yltymään hirnumiseksi. 

– Raileena olet mahtava laulaja, Kauko huokaisi, äänesi on aivan unikekkonen.
– Voi kiitos. Laula kanssani Kauko.
– Enhän minä, tämä Juice-tukka ei tee minusta sointujen suurlähettilästä.
– Sinä osaat laulaa, tiedän sen! Se on vain rohkeudesta kiinni, vastasi Raileena joka oli hipsutellut sohvan eteen ja seisoi tomerana villahaalarissaan.
– Olen nyt aivan liian kylmissäni laulaakseni, selitteli Kauko. Raileena antoi Kaukon olla, näkihän hän, kuinka Kaukon hiukset alkoivat nousta kohti kattoa. Se oli varma merkki siitä, että koalaa jännitti. 

Ovimunakello soi, Raileena tanssahteli avaamaan oven. Siellä seisoi Lilli Lumitähtönen, ullakkohuoneiston rokkihiutale.

– Hei Lilli, mitä sinulle kuuluu?
– Kiitos ihanaa. Olin juuri lähdössä haarukoimaan lunta pihalta, kun mieleeni juolahti, että tänäänhän on Snowegg Townin kansainväliset Töyhtötikanheiton finaalit. Siellä on a cappella -yhtye Saumaton esittämässä voittajalle hänen valitsemansa toivelaulun. Haluaisitteko lähteä kanssani kisaamaan? Lilli kysyi innoissaan.
– Tsaihai aivan mahtavaa, lähdemme mielellämme! Hetki vain niin olemme valmiita! Raileena juoksi olohuoneeseen, jossa Kauko vielä haaveili vissytotista.
– Kauko tänään on Töyhtötikanheiton finaalit Jätevesirummun kisahallissa, Lilli kysyi meitä kisaamaan. Oletko mukana?
– Totta yli marsun viiksien, Kauko kiljahti, pomppasi pystyyn ja juoksi vaatekaapilleen. Hän valitsi päälleen lempparijoukkueensa pelipaidan, jossa komeili Poronto Table Greasen, tuon ylvään Koillis-Nummelan curling-joukkueen logo. Graafisesti niin upea luomus, värien soljuvaa sambaa, selkeyden säkenöintiä, kuten Kauko paitaansa tulkitsi.
– Raileena, sopivatko nämä asuuni? Kauko huusi ovenraosta ja asetti suuret punaiset aurinkolasit päähänsä. Raileena nyökkäsi ihaillen samalla Kaukon itsevarmaa tapaa kantaa vaate kuin vaate päällään.
– Olet upea, hän totesi, – lähdetään, Lilli odottaa meitä ulko-ovella.
– Yksi norsun minuutti, etsin vielä yhden jutun, vastasi Kauko. 

Raileena odotti 10 minuuttia, kunnes Kauko asteli hänen vierelleen video kädessään. 

– Mikä tuo on? Raileena kysyi tuijottaen kuluneen näköistä kasettia.
– Kuljetaan matkalla Henttu Kopean tarhan kautta, käyn virittämässä tämän viiriäisten iloksi, Kauko vastasi salamyhkäisesti. Ja niin he lähtivät matkaan.

Kaverukset painoivat hissin nappulaa. Konekirahvi, joka myös hissihengettärenä tunnetaan, avasi hissin ovet.

– Hyvää iltaa, ensimmäiseen kerrokseen matkallako?
– Hyvää iltaa, kyllä. Olemme matkalla töyhtötikanheittokisoihin.
– Paljon onnea, pidän sorkkani ristissä, sanoi Konekirahvi. Hissi nytkähti ja hän avasi oven kaveruksille.
– Toimii kuin neljäs laulaja triossa, tokaisi Lilli tyytyväisenä. He hakivat skeittilautansa ja lähtivät kohti Jätevesirummun kisahallia.

Oli jo myöhäisilta, joten ystävykset kaivoivat taskuistaan kirkasvalolamput tietä valaisemaan. Matkalla he poikkesivat Hettu Kopean luo. Tämä näytti alakuloiselta. 

– Hettu miten voit? kysyi Lilli.
– Minä voin vallan sujuvasti. Se on vain niin, että viiriäiseni eivät ole munineet viikkoihin, vastasi Hettu huolestuneen oloisena.
– Ei huolta, minä toin niille puhdetta, josta ne varmasti sekoavat, Kauko kiirehti vastaamaan samalla, kun katosi sisälle Munalaan.
– Voi, kuinka puluista, vastasi Hettu vilkuillen Kaukon perään.
Sillä aikaa Raileena spekuloi tulevia Snowegg Townin suurlumilaukkakisoja Lillin kanssa. He molemmat olivat urheiluhevoshulluja.

Puolen tunnin kuluttua kisahallille saavuttuaan ystävykset kävivät ilmoittautumassa mukaan finaaliin.  

– Onpas täällä populaa. Finaaliin voi olla tunkua tänä vuonna, Lilli huolestui, – haluaisin niin kuulla, kun Saumaton esittää juuri minun lauluni.
– Voi, sinä olet hyvä töyhtötikanheitossa. Ei sinulla ole mitään hätää. Luota vain itseesi, äläkä murehdi liikaa, rohkaisi Raileena.

Samassa kisahuilisti ilmoitti seitsemällä titityy-merkkiäänellä, että kisan alkuun oli aikaa enää kolme minuuttia. Kauko, Raileena ja Lilli etsivät omat kilpailukarsinansa ja olivat valmiita. 

Kisa alkoi ja se oli tasaista. Tikkoja heiteltiin, ja pian ensimmäinen kierros oli takana. Kisailijamme olivat vahvasti mukana  kärkikamppailussa. 

– Sakarani ovat tänään sopivan pehmeät. Minusta tuntuu että voin voittaa, iloitsi Lilli. Kuului neljä titityytä, toinen kierros alkaisi. Raileena huomasi, ettei yksi hänen töyhtötikoistaan voinut hyvin.
– Onko kaikki kunnossa, näytät pahoinvoivalta? Raileena kuiskasi.
– Oih, minulla on tosiaan hieman ellottava olo. Olen aivan pyörällä päästäni.
– Voi pientä. Istu orrelle, haen sinulle linnunmaitoa. Se auttaa varmasti.
– Mutta sinun kisasi! Vaihda minut toiseen tikkaan, minä pärjään kyllä, hikkaava töyhtötikka vakuutteli.
– Ei missään nimessä, Raileena vastasi, – antaa kisan olla. Odota siinä, niin tulen pian. Samalla kun Raileena hoivasi pientä töyhtötikkaa Lilli oli kirinyt kisan viimeiselle kierrokselle yhdessä Kaukon ja Vuuri Toittajan, viime vuoden mestarin kera.

Lopulta tiukan kisan vei Lilli. Hän löi sormenpäitään yhteen ja teki piruetteja ilosta. Kauko halasi Lilliä ja onnitteli toveriaan. 

– Olit pitelemätön, paljon onnea!
– Kiitos, jännitin tätä aivan myssypingiivinä. Minä niin halusin voittaa. Hengitin hiljaa ja katsoin vain tauluun, spekuloi Lilli.
– Jännitys on ihana tunne, sitä pitää osata ylistää. Siitä tietää, että on itselle tärkeän asian äärellä. He kaikki olivat onnesta suorina ja kirmasivat kohti esityslautaa, jossa pian raikaisi  voittajan toivelaulu Saumattoman esittämänä. 

Lilli käveli esityslaudan taakse pakohuoneeseen kertomaan toivelaulunsa. Kun hän oli kävelemässä takaisin Kaukon ja Raileenan luo, Raileena huomasi Lillin silmäkulmasta tippuvan hiutaleita. 

– Mikä on Lilli, miksi olet surullinen?
– Se johtuu toivelaulustani, Saumattoman pääbasisti Aillie Bae Jamstrong on kipeänä eikä voi esiintyä. He eivät voi esittää lauluani, koska se kulkee a-duurissa ja minä pidän vain alakuloisista lauluista. Aillie on Snowegg Townin ja Saumattoman ainoa artisti, joka osaa laulaa a-duurin alakuloisena mollina.. Se oli siinä. Lilli selitti surkeana ja lähti laahustamaan kohti ovea. Raileena katsoi Kaukoa.
– Eihän tässä näin voi käydä, en pidä siitä että Lillin mieli on mudassa. Sinähän voisit esittää kappaleen basso-osiot Kauko! Raileenalla välähti.
– Oijoi ei, enhän minä. Sinun kanssasi voisin esittää, tai siis en minä sitä, sehän olisi hui, ei kai vain. Olenhan minä joskus laulanut, mutta täällä on muitakin. Arkiaamuina karaokessa laulaminen on aivan eri asia. Kauko häkeltyi ja punastui.
– Kyllä sinä osaat, sinulla on loistava säveltunto sormissasi, kannusti Raileena.
– Se on kyllä totta, Kauko vastasi varovasti innostuen, – hauska fakta: kuuluin kahdeksan koiranvuotta sitten autonratin rummuttajien liittoon.
– Sepä pulua! Mitä olet mieltä, voisitko auttaa Saumattomia ja laulaa Lillin toivelaulun heidän kanssaan?
– Voi tämä on pieni eukalyptus lehtipuulle mutta suuri ahmaisu minulle! Selvä, teen sen Lillin takia. Kauko otti mahtivoima-asennon ja suoristi viiksiään.
– Minä pystyn tähän! hän huudahti.
– Siinä on oikea asenne, riemuitsi Raileena ja lähti juoksemaan Lillin perään, joka oli jo ulkona valmiina hyppäämään skeittilautansa päälle.
– Lilli! Odota! He esittävät kappaleesi, se alkaa aivan kohta! Tule mennään sisälle, Raileena sanoi ystävälleen.

 Lillin silmät suurenivat ja hän alkoi kikattamaan. 

– Raileena, sinä se aina teet kaikkesi ystävien eteen. Olet kultainen.

Niin he juoksivat esiintymislaudan luo. Saumaton asteli laudalle ja aloitti Jappa Babbojen Samba Piia -esityksen. 

– Voi Lilli, sinä se sitten kuuntelet musiikkia ennen pulujen ajanlaskun aikaa, naurahti Raileena hyväntahtoisesti.
– Rakastan vanhoja lauluja. Kuuntelen niitä, koska en halua asettaa paineita artisteille. Oletko koskaan miettinyt, että jossain kohtaa tulemme siihen pisteeseen että kaikki sointuyhdistelmät on käytetty. Meidän pitää antaa arvoa vanhoille teoksille, selitti Lilli tohkeissaan. Raileena pyöritteli päätään tälle elämäniloiselle pienelle Lumitähtöselle ja juuri sillä hetkellä Kauko avasi kertosäkeen:
– Samba Piiaaa, hirvieläin onnnnn! Tuo tumman jykevä ääni kajahti hallin jokaiseen kolkkaan ja villitsi viimein koko Jäterumpuhallin yleisön. Kauko huomasi kuinka yleisö nautti. Hän näki kuinka Lilli ja Raileena steppasivat tämän klassikkovalssin tahdissa ja häkeltyi. Hänen laulustaan pidettiin. Nyt hän uskalsi nauttia, hän antoi sointujen viedä mukanaan ja eläytyi täysin Samba Piian vietäväksi.
– Ai ai, kuumia vesilähteet ou! ja niin esitys oli ohi.
– Kauko, mikä tumman vehreä ääni. En ole 210 lumitähtösvuoteni aikana kuullut vastaavaa laulantaa, ylisti Lilli.
– Tiesin että sinusta on siihen, olit upea, jatkoi Raileena.
– En tiedä olisinko pystynyt tähän ilman teidän kannustavia steppiaskeleitanne. Onpas huima tunne, Kauko huokaili.
– Joskus sitä tarvitsee vain läheisten tukea ja turvaa, että uskaltaa uskaltaa. Olet rohkea Kauko, sanoi Raileena.

Ja niin kaverukset lähtivät viilettämään kotia kohden mielet korkeina päivän ystävänteoista ja rohkeista suorituksista.

Kotiin päästyään he hyvästelivät Lillin, onnittelivat tätä vielä Töyhtötikanheiton mestaruudesta ja avasivat ulko-oven. Ilokseen he huomasivat, että postiluukusta oli tiputeltu viiriäisen munia. 

– Onneksi jätin tämän paistinpannun oven taakse, totesii Raileena. Koala otti paistinpannun syliinsä ja suuntasi suoraan keittiöön.
– Nyt minä teen meille vissytotit rohkean päivän kunniaksi. 

Raileena ja Kauko riippuivat parvekkeella keinuissaan. He ihastelivat pimeää tähtitaivasta ja joivat Kaukon aamusta asti himoitsemaa vissytotia. Töyhtötikka-aura käveli puiston läpi. Kova pulina kuului parvekkeelle asti. Ne olivat ilmeisesti matkalla kisareiveihin undergroundravintola Klonkkuun. Raileena ja Kauko katsoivat toisiaan onnellisina siitä, että heillä oli tässä hetkessä kaikki tarvittava.

– Olen niin etuoikeutettu, kun minulla on sinut, Raileena.
– Ja minä olen onnellinen sinusta, Kauko vastasi,-  olet oikea aarre. 

Aiemmin julkaistut ihmesadut:

Raileenan ja Kaukon suurenmoinen kauppareissu

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.