Krooh pyyh, krooh pyyh. Kauko heräsi Raileenan kuorsaukseen.

Koala hymyili ja katsoi, kuinka valo tulvi huoneeseen sälekaihtimien läpi. Valon lisääntyminen aamuisin joka sekunti minuutilta sai Kaukon heräämään aina vain onnellisempana. Hän venytteli kulmakarvojaan ylös, alas ja oikealta vasemmalle. Sitten hän hyppäsi riippukeinustaan ja talsi Raileenan luo. Varovasti hän tökkäsi tätä nenään. Raileena ynähti ja jatkoi kuorsaamista. Koala tökkäsi uudestaan. Nainen hiljentyi ja käänsi kylkeään. Noin pöpperöinen ja vähäsanainen ystävä saisi jäädä vielä nukkumaan. Se sopi Kaukolle hyvin, sillä hän saisi rauhassa keittää mustikkamehua ja laittaa suklaapatukan valmistumaan airfryeriin.

Lörpötysluuri soi. Kauko kiiruhti vastaamaan.

– Hei! Tyhjien vesipullojen asialla Meikku täällä moi! Oletko koskaan miettinyt, kuinka upeaa olisi saada kaapit täyteen tyhjiä vesipulloja? Nyt juuri SINULLA on tähän huikea tilaisuus. Vain tänään 333 kastematoa, ja saat viisi tyhjää vesipulloa nopealla toimituksella kotiovellesi. Miltä kuulostaa, laitetaanko tarjous tulemaan? luurimyyjä hiljentyi kysymyksen äärelle.

– Hyvää huomenta, Meikku. Mahtavaa että soittelit. Onpas hykerryttävän houkutteleva tarjous. Kuule, Meikku, nyt tehdään niin, että laitat heti kolme pakettia tulemaan. Eihän tästä voi kieltäytyä. Saisiko tästä kahden vuoden sitovaa diiliä? kysyi Kauko innoissaan.

– Ilman muuta, vastasi luurimyyjä ja lopetti puhelun.

Kauko laski lörpötysluurin ja otti ison kulauksen mustikkamehua hyvän kaupan kunniaksi. Raileena oli herännyt lörpötysluurin viserrykseen ja laahustanut olohuoneeseen. Hän lysähti sohvalle, laittoi piirretyt pyörimään taustalle ja avasi Snoweggskuupin sanomat. Kauko saapui olohuoneeseen lauleskellen ja tuoden aamupalaa heille molemmille. He hymyilivät toisilleen huomenen merkiksi ja nauttivat joka aamuisen ateriansa hiljaisuudessa lehteä lukien.

Oli siis tavallinen keskiviikon päivä. Arkea oli jatkunut pitkään. Vaikka kesä ja aurinko toivatkin iloa ja tarmoa Kaukon ja Raileenan elämään, olivat he väsyneitä arjen taapertamisesta. Siksi kaverukset olivat sopineet lähtevänsä aamupalan jälkeen molempien lempi lomakohteeseen, mökille. Siellä he saisivat hengähtää ja ladata akkujaan uusiin ihaniin arkipäiviin. Raileena selaili sanomia ja huomasi, että illan lotossa olisi suuret kastemadot tarjolla.

– Kauko, tänään on tehtävä lotto! Siellä on seitsemän miljoonaa kastematoa jaossa, sanoi Raileena innoissaan. – Koskaan ennen ei ole ollut tällaista pottia jaossa. Mitä sinä tekisit tuollaisella summalla?

– Ostaisin akvaarion ja järjestäisin sinne kalastus- tai surffimatkoja. Lopuilla rahoilla ostaisin meille puumajan, jonka voisimme täyttää tyhjillä vesipulloilla! huudahti Kauko silmät loistaen.

– Kuulostaa ihanalta. Minä ostaisin jätesäkillisen tennispalloja ja menisin puistoon jakamaan niitä koirille, intoili Raileena.

Molemmat uppoutuivat hetkeksi hiljaisuuteen haaveilemaan omista ja yhteisistä unelmistaan.

– Olisipa hienoa voittaa! Tehdään lipuke matkalla mökille, sanoi Kauko, nousi sohvalta ja keräsi tyhjät astiat tassuilleen.

Kauko kantoi astiat tiskiin ja aloitti pakkaamisen reissua varten. Viime tingan pakkaus oli Kaukolle ominaista. Raileena oli valmis ja pukenut ylleen sinisen paljettihaalarin. Hän istuutui eteisen matolle odottamaan koalaa, kirjoittaen samalla ostoslistaa, jonka laatiminen oli hänen tehtävänsä.

– Raileena, oletko nähnyt olkilippistäni? Entä missä ovat turkoosit tennissukat? kyseli Kauko vaatehuoneesta.

Sukkia ja havajipaitoja lenteli kaaressa koalan etsiessä tarvitsemiaan esineitä.

– Lippis on täällä eteisessä. Sukat pyykissä, vastasi Raileena.

Hetken kuluttua Kauko tassutteli eteiseen reppu selässään, violetti havaijipaita yllään ja isot aurinkolasit otsallaan. Hän heitti olkilippiksen päähänsä.

– Luulen, että nyt minulla on kaikki. Eiku mennään! huudahti hän iloisena.

Ulko-ovi napsahti kiinni juuri kun Kauko muisti, että elämäkerta paloporraskävelijä Puli Talosta oli jäänyt olohuoneen pöydälle.

– Onneksi muistit sen nyt, sanoi Raileena ja jäi odottamaan käytävään.

Hetki kului ja Kauko saapui kirja kädessään. Niin he lähtivät matkaan.

Kaverukset hyppäsivät sivuvaunulliseen moottoripyörään, asettivat kypärät päihinsä ja lähtivät ajamaan. Matka taittui mukavasti, rauhassa puksutellen ja maisemia katsellen. Kesäkärpäsiä lenteli heidän vierellään. Jonkin ajan kuluttua he saapuivat pieneen kylään nimeltä Räntäsohjo, jossa he päättivät pysähtyä ruokaostoksille.

– Wasaap ja tervetuloa ostoksille, tervehti myyjä.

– Wasaap, vastasivat Kauko ja Raileena.

Raileena tutki ostoslistaa. Irtoananaksia herkutteluun, ruijanpallasta lounaaksi, pretzeleitä iltapalaksi ja Tornion panimon jääkylmää teetä saunajuomaksi.

– Luulen, että nyt on melkein kaikki tarvittavat matkassa, tokaisi Raileena Kaukolle ja kääntyi kassahenkilön puoleen. – Illan lottoon vielä kymmenen riviä, plusnumeroilla ja narri mukaan.

– Näin, se tekee 124 kastematoa. Siellä onkin tänään isot kastemadot jaossa. Onnea illan arvontaan! toivotti myyjä ja paljasti leveän loistavan hymynsä.

Ja niin kaikki tarvittava oli mukana, ja matka jatkui. Pian he olivatkin jo mökkitiellä. Kumpuinen tie sai Kaukon hypähtelemään sivuvaunussa. Häntä hieman pelotti. Raileena huomasi kaverinsa jännityksen ja hiljensi vauhtia. Nainen oli nuorempana ajanut polkuautojen soratierallia SM-tasolle asti ja joskus hän vain unohtui muistoihin sekä vauhdin hurmaan. Tie kapeni, koivupuut tuoksuivat. Muutaman kaarroksen jälkeen he saapuivat mökin pihaan. Raileena hyppäsi pyörän päältä ja suuntasi heti rannan tuntumassa olevan höyryhuoneen lämmitykseen. Kauko avasi lappilaisen jääteen ja aloitti viime syksynä kaatamiensa koiranputkien halkomisen. Se oli mieltä rentouttavaa puuhaa.

Raileena oli jo siirtynyt höyryhuoneen lämmityksestä kesäkeittiön ääreen. Hän laittoi ananakset kypsymään kiehuvaan veteen ja ruijanpallaksen muhimaan savustimeen. Yhtäkkiä Kauko huomasi, kuinka höyryhuoneen ikkunoista ja ovista tuprusi voikukan höttösiä, joita käytettiin huoneen lämmitykseen.

– Hyvät höytyvät! Nyt ei ole kaikki kunnossa. Raileena tule apuun, Kauko kiljaisi ja kiiruhti höyryhuoneeseen, nappasi perhoshaavin ja alkoi haalia lenteleviä höttösiä.

– Voi Graalin maljat. Mitä minä nyt sähelsin, harmitteli Raileena.

Kului tovi, ennen kuin he saivat höttöset nalkkiin ja tilanteen rauhoittumaan. Mutta höyryhuoneeseen ei ollut enää sinä iltana asiaa. Höttöset olivat vuoranneet huoneen lattiasta kattoon ja vaatisi hetken, ennen kuin huone olisi täysin tuulettunut niistä.

– Kauko, olen niin pahoillani, olinpa hömelö, Raileena pahoitteli ja huomasi kuinka koalaa harmitti.

– Ei se mitään. Vahinkoja sattuu, vastasi Kauko, halasi Raileenaa lohdutukseksi ja meni jatkamaan koiranputkien halkomista.

Raileena talsi takaisin kesäkeittiön luo. Ruoka valmistui hyvää tahtia ja kestäisi tovin, että se olisi valmista. Hän päätti lukea sarjakuvalehti Sulo Sorsaa kiikkukeinussa päästäkseen yli harmituksestaan. Aurinko paistoi, käki kukkui jossain toisella puolella rantaa ja Raileena ummisti silmänsä. Kauko oli saanut työt tehdyksi ja katseli ylpeänä koiranputkikasaa.

Rauhallinen soutelu ja kalojen syöttäminen tekisi tässä kohtaa höpötitiä, mietti Kauko. Hän käveli kesäkeittiön korppuastialle hakemaan kaloille herkkuja. Ilmassa leijui makean ananaksen vieno tuoksu. Mutta siinä oli myös ripaus palaneen käryä, tuumi Kauko kulmakarvat kurtussa. Hän nosti kattilan kannen ja samassa hänen kasvoilleen pöllähti roima savupilvi.

– Mitä maanmatoista! säikähti Kauko ja hypähti ilmaan.

Raileena heräsi kiikkukeinusta pöllämystyneenä ja juoksi kesäkeittiön luo.

– Mitä nyt tapahtuu? Kauanko minä oikein nukuin? Paloivatko ananakset pohjaan? kyseli Raileena hätääntyneenä.

– Ilmeisesti vesi on päässyt loppumaan kattilasta, Kauko selvensi jo rauhoittuneena ja upotti kattilan vesisaaviin viilenemään.

Kuului vain shhhhhh ja savu laskeutui. Samalla ananakset nousivat saavin pintaan kellumaan syömäkelvottomina. Raileena tuijotti ruskeita ananaksia ja pureskeli kynsiään. Pureskelu oli merkki siitä, että naista harmitti toden teolla.

– Kaikki hyvin, Raileena, meillä on vielä herkullista kalaa savustumassa. Ei yhdet ananakset maailmaa kaada, kannusti Kauko.

Se sai naisen hieman hymyilemään ja unohtamaan harmituksen.

He nauttivat makoisan lounaan kiikkukeinuissa istuen ja luonnon rauhaa katsellen. Aterian jälkeen Kauko lähti kalojen ruokintareissulleen. Raileena jäi siistimään viime syksynä istuttamaansa kesäkukkapenkkiä.

Linnut lauloivat ja kevyt tuulenvire humisi puissa. Helle paahtoi Räntäsohjossa jo toista viikkoa. Se oli saanut kasvit kukoistamaan ja veden lämpiämään linnunmaidoksi. Kukkamaa oli valloillaan rikkaruohoja, mutta sieltä täältä pilkahti värejä kesäkukkien merkiksi. Violetit ja vihreät petuniat kukkivat suurina, pelargoniat olivat juuri puhkeamassa. Raileena sai suurta iloa kukista, ne olivat Runebergin torttua silmille. Hän kitki rikkakasvit, nyppi männynneulaset pois ja kasteli kukat. Hän haki lisää vettä järvestä ja näki, kuinka Kauko souteli rannan tuntumassa ja vihelteli. Korppuja lensi isossa kaaressa järveen ja vain pulina kävi, kun kalat taistelivat muruista. Voisiko kesäpäivä tästä enää parantua. Puoliksi syödyt kynnet muistuttivat Raileenaa kömmähdyksistä, mutta ei hän jaksanut niitä enää murehtia.

Kukat olivat nyt sammuttaneet janonsa ja loistivat auringossa. Hyttysiä parveili ympäriinsä. Ne loivat kauniin harmonisen ininä-kuoron. Naapurimökin Kaija-Leena Myttääjä oli uintireissullaan. Raileena käveli rantaan tervehtimään tätä. Naapurilla oli tapana uida järveä ympäri pelastusliivit yllään. Samalla tämä harjoitteli Räntäsohjon kesäsukelluskisoihin. Se oli jokakesäinen tapahtuma, jossa kisailtiin, kuka pystyi sukeltamaan pisimmän ajan veden alla pelastusliivit yllään.

– Hyvinkö sukellus sujuu? tervehti Raileena.

– Ai hei, Raileena! Muuten ihan muikeasti, kiitos kysymästä, mutta hieman on ollut ongelmia päästä veden alle. Vaihdoin pelastusliivimalliani styroksista ponttooneihin ja se ei ollut hyvä veto, mietiskeli Kaija-Leena.

– Voi, olen varma että opit sukeltamaan myös ponttooniliiveillä. Olethan sentään uimakoulun parhaimmistoa ja merenneitotason uimari, rohkaisi Raileena.

– Näinhän se on. Kun kaikkensa yrittää, se monesti riittää, pohti Kaija-Leena.

– Olet kyllä rohkea, kun tuollaista lajia harrastat. Se vaatii mynthonia. Onnea harjoitteluun!

– Kiitos Raileena, sain aivan uutta pontta sanoistasi.

Kaija-Leena jatkoi matkaansa kömpelösti räpiköiden, katosi hetkeksi veden alle ja nousi taas pian pärskähtäen pintaan. Se ei ollut kauneinta sukellusta mitä Raileena oli nähnyt, mutta siinä oli päättäväisyyttä ja tarmoa. Ja se oli kaikki, mitä tarvittiin.

Kaija-Leenasta inspiroituneena Raileena päätti, että nyt olisi aika mennä siirtämään kauan häirinnyt mehiläispesä mökin kuistilta. Hän olisi rohkea ja yrittäisi parhaansa. Ei pörriäisissä sinänsä mitään vikaa ollut, mutta ne tiputtelivat kuistin laudoille hunajakönttejä, jotka tarttuivat ikävästi sukanpohjiin. Hän siirtäisi pesän liiterin takana olevan ison koivun oksan haaraan, missä raidalliset söpöläiset saisivat olla rauhassa.

Raileena haki ison lumilapion ja luudan. Niillä siirto onnistuisi muitta mutkitta. Päänsä suojaksi hän asetti kukkaruukun. Raileena harppoi kuistille ja alkoi hennosti tökkiä pesää luudalla, jotta se tipahtaisi lumilapion huomaan. Ensimmäiset yritykset eivät tuottaneet tulosta. Hän jatkoi tökkimistä ja muutama surriainen sujahti ulos pesästä ihmettelemään häiriötä. Vieläkään pesä ei suostunut tipahtamaan lapiolle. Nyt paikalla oli jo isompi pörriäisparvi. Ne hyörivät hermostuneina Raileenan ympärillä. Se sai myös Raileenan haparoimaan, ja samalla hetkellä kukkaruukku keikahti naisen silmien eteen. Raileena horjahti, minkä seurauksena luuta tökkäsi pesää hieman liian kovaa tiputtaen sen lapion kautta maahan. Iso joukko mehiläisiä hyökkäsi Raileenaa kohti ja hän lähti vaistomaisesti poukkoilemaan poispäin. Pörriäiset surrasivat ja seurasivat joka puolella.

Samaan aikaan Kauko oli saapunut kalanruokintareissultaan. Nostaessaan venettä takaisin rantaan hän näki Raileenan juoksevan ympyrää ja huitovan ilmaa kukkaruukku päässään. Mitä ihmettä täällä tapahtuu, päivitteli Kauko ja lähti juoksemaan kohti Raileenaa. Nainen horjui eestaas kaatuen melkein maassa makaavaan lapioon. Kauko huomasi Raileenan pään yllä suuren mehiläisparven ja ymmärsi, mistä oli kyse.

Hän sukelsi pörriäisten läpi sisälle mökkiin, kauhoi ison astian täyteen vaniljajäätelöä ja käveli määrätietoisesti ulos jäätelökippo käsissään. Se sai kimalaiset kiinnostumaan ja jättämään Raileenan rauhaan. Kauko laski kipon hieman kauemmas liiterin nurkalle ja peruutti rauhallisesti Raileenan luo. Tämä istui maassa ryhti kumarassa, kukkaruukku edelleen päässään.

– Mitä täällä tapahtuu, oletko kunnossa? kysyi Kauko hieman äreänä, mutta huoli äänessään.

– Voi, minä yritin vain auttaa ja siirtää mehiläispesän pois kuistilta. Nyt en saa tätä ruukkua päästäni, Raileena selitti itkuisena.

Kauko otti ruukusta kiinni ja alkoi hivuttaa sitä hiljaa. Hetken päästä astia irtosi ja paljasti Raileenan vetiset silmät. Kauko otti ystävänsä isoon halaukseen.

– Ei se mitään, tekevälle sattuu, lohdutti Kauko ja talutti ystävänsä sisälle lepäämään.

Ilta alkoi hämärtyä ja pretzelpussi tyhjentyä. Kaverukset istuivat kiikkustuoleissaan ja ihastelivat luonnon monimuotoisuutta. He laittoivat radiosoittimen päälle, koska pian arvottaisiin illan lottonumerot, joita he olivat niin odottaneet. Arvonta-Ankka vaakkui numeroita. Kauko tutki lipuketta ja yritti etsiä yhtäläisyyksiä arvottuihin numeroihin. Ei taaskaan yhtään oikein. Molempien ilmeistä huokui hiven pettymystä.

– Ensi kerralla uusi yritys, tokaisi Kauko ja hymyili Raileenalle.

– Lottovoitto on löytää rinnalle ystävä, joka kärsivällisesti kuuntelee ja ymmärtää, kun kömmähdyksiä sattuu, Raileena kommentoi ja hymyili takaisin.

Ja niin he jäivät kauniiseen kesäiltaan. Tietäen, että onni ei ole lottovoitoista tehty.

 

Aiemmin julkaistut ihmesadut:

Kauko Maakoala ja mannapuuromasis

Raileena ja Kauko – Rohkea Laulu

Raileenan ja Kaukon suurenmoinen kauppareissu

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.