Sateenkaari piirtyi taivaalle luoden kauniin teoksen ikkunasta ihasteltavaksi, juuri sopivasti Kaukon jääteehetken lomaan. Koala ei tosin tätä huomannut, vaan tuijotti vain edessään olevia päivän talouspaperiuutisia, joiden mukaan Pulupotin pörssiluvut olivat nousussa. Urheilusivut olivat enemmän Kaukon mieleen. Yleensä hän pomppasi suoraa niiden pariin.

– Ei mitään mielenkiintoista, totesi Kauko ja kääri lehden takaisin rullalle Raileenaa odottamaan.

Raileena oli juuri palannut sananselitysharjoituksistaan. Raileenalla oli tähän suuret lahjat. Hän pystyi puhumaan äärettömän nopeaan tahtiin, jos niin halusi. Mutta aiheessa pysyminen vaati vielä harjoitusta.

– Hei Kauko, miten menee? Vau, onpas sinulla säihky maisema täällä, Raileena totesi saapuessaan olohuoneeseen. Kauko vilkaisi nopeasti oikean olkansa yli, kohti ikkunasta avautuvaa näkymää.

 – Tsau, ai niinpä onkin. Tuossa on muuten myös päivän lehti, haluat sitä varmasti vilkaista, Kauko vastasi ojentaen talouspaperilehteä kohti Raileenaa.

– Kiitos, luen sen mielelläni, vastasi Raileena. Hän otti lehden ja hyppäsi selailemaan sitä betonilla pehmustettuun keinutuoliinsa.

Jostain syystä Raileena ei pystynyt kunnolla keskittymään Snowegg Skuupin sanomiin, vaan vilkuili lehden takaa jatkuvasti Kaukoa, joka ei näyttänyt omalta itseltään. Koalan korvat olivat ujosti lurpassa, nenä oli hieman vihertävä ja silmänalusetkin olivat tummat. Vaikka tummat silmänaluset olivatkin nykyään muodissa, eivät ne tehneet kunniaa tälle yleensä niin iloiselle kaverille.

Kauko nousi tuoliltaan ja lähti laahustamaan kohti keittiötä. Hetken kuluttua Raileenan nenään ylettyi mannapuuron tuoksu. Tämä oli yksi niistä merkeistä, jotka paljastivat Koalan olevan lohdutuksen tarpeessa. Pian Kauko tassutteli takaisin olohuoneeseen käsissään kattila täynnä mannapuuroa. Hän alkoi kauhomaan sitä suuhunsa tuijottaen samalla olohuoneen pyöreää nurkkaa. Raileena huomasi, että puurossa ei ollut yhtään basilikanlehteä, joiden kera koala yleensä puuronsa nautti. Se sai hänet huolestumaan todenteolla.

– Kauko, onko kaikki hyvin, kysyi Raileena tarkkailen ystäväänsä.

– Voin minimalistisesti. En saanut tarpeeksi palaneen makua tähän puuroon, tokaisi Kauko ja siirsi tyhjän katseensa kohti kattilanpohjaa.

Raileenaa ei tämä vastaus tyydyttänyt, mutta hän ei viitsinyt kiusata koalaa enempää utelullaan. Hän luki lehden loppuun ja huomasi, että huomenna olisi Snowegg Townissa juhlapäivä, Sipulinkuoriaiset. Se oli yksi kolmesta Kaukon lempiarkijuhlista. Piristäisiköhän se koalaa, mietti Raileena.

Kun Kauko oli syönyt koko kattilallisen mannapuuroa olohuoneen jakkaralla seisten, hän siirtyi vinyylisoittimen luo, laittoi Kehohekottimet soimaan ja käänsi volat koilliseen.

– Menen polttamaan lisää mannapuuroa pohjaan, lauloi Kauko mukaillen ”Kaalimaa on mun” kappaleen melodiaa ja katosi keittiöön. 

Raileena loikkasi tuolistaan ja jäi keittiön ovenkarmin taakse kurkkimaan ja tutkimaan Kaukon eleitä. Kauko oli ottanut käyttöön kahden kattilan taktiikan. Hän myös tanssahteli tasatassua. Tässä kaikessa oli melankolinen tuntu.

– Hei, Kauko, minun pitää lähteä nyt ristikontäyttöseminaariin. Olen tämän illan sivujuonipuhuja. Mutta en pidä siitä, että jätän sinut tänne surumuikkusena. Tulisitko mukaani? kysyi Raileena.

– Kiitos, Raileena, ristikot ovat parasta, mutta minusta tuntuu, että tänään saisin niistä vain mahanpuruja. Kyllä minä pärjään, mene vain, Kauko vastasi antamatta Raileenan tavoittaa surumielistä koalan katsettaan. Raileena nyökkäsi, nappasi skeittilautansa ja lähti kohti seminaaria Mestarikujan mäelle. 

Perille päästyään Raileena päätti lämmitellä hyppynarulla valmistautuakseen puheeseensa ristikoiden epäloogisuuden kryptisyydestä. Noin sadannen takaperinhypyn kohdalla Raileena kuulutettiin lavalle, ja hän asteli sisään sormien naksutusten saattelemana. Hän huomasi yleisössä istuvan tärkeän näköistä laudaturistiporukkaa, mikä antoi intoa pyrkiä parhaimpaansa. Mutta vaikka puhe alkoi hyvin ja Raileena pysyi asiassa, hän ei päässyt flow-tilaan, koska pohti alati alakuloista ystäväänsä. 

Poistuttuaan lavalta naksutusten raikuessa Raileena näki, että hänen vanha tuttunsa, Aurinkoluolasaaren pormestari oli myös paikan päällä, ja päätti suunnata juttelemaan tälle.

– Ahtum, Siro Suurhuivi, mitä pidit seminaarista? tervehti Raileena Aurinkoluolasaaren tapojen mukaisesti.

– Ahtum. Puheesi oli mässyn hyvä. Se laittoi pohtimaan ristikoita aivan entiseen tapaan, kehui Siro. 

– Kiitos, olen otettu sanoistasi. Miten riisigolfpallojen valmistus sujuu, eikö se ole teidän suurin vientituotteenne?

– Näin on, Raileena. Vienti on yli mukiinmenevää. Olemme kehittelemässä myös riisitiitikkuja. Mutta olemme kohdanneet pienoisia ongelmia riisin koostumuksessa. Nykyisinä pulunpäivinä kun valtaosa suosii täysjyvää. Se ei tunnu olevan riittävän tahmaista tikun koossa pysymiseen. Mutta mitä minä sinua näillä asioilla vaivaan, eivätköhän tutkijamme löydä keinon tähänkin ongenkoukkuun. Kiitos vielä kerran mehevästä luennosta, Siro jutteli ja taputti Raileenaa ystävällisesti olkapäälle.

– Olen siitä aivan varma. Mukavaa että viihdyit. Oletko mahdollisesti jäämässä Sipulinkuoriaisiin? kysyi Raileena.

– Voi en, vaikka se olisi timbuktuista! Minun on lähdettävä takaisin Aurinkoluolaan jo tänään. Meillä on aikaisin huomenaamulla tippukiviluolan uudistusta koskeva kokous, Siro selitti ja jatkoi – ota tästä erä riisigolfpalloja, toin niitä muutaman paketin mukanani.

– Voi kiitos, minä vien nämä Kaukolle. Hän ilahtuu kovin. Hän on nääs juuri aloittanut golfkiertueilla käynnin, intoili Raileena ja hyvästeli Siron.

Raileena suuntasi ulos, etsi skeittilautansa ja lähti viilettämään takaisin kohti Tarmonvaltiota, Snowegg Townin kaupunginosaa, jossa he Kaukon kanssa asuivat. Matkalla hän laittoi Appels-merkkisellä puhelimellaan Kaukolle viestin, että olisi pian kotona. Kauko vastasi olevansa käymässä lähikahvila Armaksessa lämpimällä kaakaolla, mutta tulisi kyllä pian kotiin.

Kotiin päästyään Raileena potkaisi tennarit jalastaan. Hän asteli kylppäriin, laittoi kermavaahtokylvyn valmiiksi ja hyppäsi sinne hetkeksi rentoutumaan. Kylvystä päästyään hän kaivoi lapaset varpaidensa lämmöksi. Raileenalla oli todettu kylmien varpaankynsien syndrooma kolmisen kuukautta sitten. Se ei varsinaisesti haitannut hänen arkeaan mitenkään, mutta shamaani oli kehottanut käyttämään lapasia.

Oli jo myöhä, eikä Kaukoa vieläkään kuulunut. Raileena kävi riippukeinuunsa lukemaan kirjailija Ravistuspäärynän viimeisintä teosta. Raileenan silmät alkoivat jo lurppua, kun hän kuuli oven käyvän. Kauko oli saapunut kotio. Koala tallusti suoraan keittiöön, ja Raileena pystyi jo arvaamaan, että pian palanut mannapuuro tuoksuisi ympäri taloa. Hän yritti sinnitellä unta vastaan, että voisi kysyä Kaukon kuulumisia, mutta nukahti lopulta kirja sylissään. Onnellisena kuitenkin siitä, että tiesi Kaukon olevan pian viereisessä riippukeinussa.

Aamu koitti. Oli sipulinkuoriaisten juhlapäivä, yksi Snowegg Townin suurimmista merkkipäivistä. Tänään vietettäisiin juhlaa, joka sai alkunsa, kun John III Pulströmin tytär, prinsessa Friaana, löysi ison sipulin maissipellolta. Tohkeissaan prinsessa oli alkanut nokkimaan sipulia. Jokin keltaisessa pyörylässä kiehtoi ja lumosi Friaanaa. Päästyään viimeiseen kerrokseen prinsessan nokka oli osunut johonkin kovaan. Se kirvaisi, mutta uteliaana hän mietti, mitä siellä voisi olla. Friaana oli avannut varovasti viimeiset kerrokset siivillään, ja näky oli häikäissyt prinsessan puluiset silmät. Sipulin ytimestä kuoriutui timantti! 

Taru kertoo, että tämä hiilen allotrooppinen olomuoto kimmelsi niin suloisen säihkyvästi, että prinsessan täytyi kaivaa suojalasit taskustaan. Tapausta pidetään vieläkin ihmeenä ja kimmeltävää kiveä suurena löytönä. Tämän vuoksi sipulinkuoriaspäivänä kaikki Snowegg Townin asukkaat kerääntyvät yhdessä Kimble kupoli -areenalle kisailemaan keltasipulin kuorimisesta ja koettamaan onneaan, josko hekin löytäisivät saman ihmeen.

Kauko tiesi, mitä päivää elettiin, muttei jaksanut innostua asiasta.

– Raileena, minusta tuntuu, että olen hieman väsynyt. Olen pahoillani, mutta en nyt jaksa lähteä kanssasi sipulinkuoriaisiin, hän tokaisi.

– Niin, minä huomasin, vastasi Raileena ymmärtävästi. – Mutta ei se mitään, kaikki väsyvät toisinaan. Olen tässä, jos tarvitset minua. Raileena nousi sohvalta, johon oli käpertynyt lukemaan, antoi koalalle halauksen ja kysyi, haluaisiko tämä mannapuuroa. 

– Voi, se olisi yhtä silavaa makunystyröilleni. Tuplapaahteisena, kiitos, vastasi Kauko ja meni lötköttämään sohvalle kuplamuovipeittonsa alle. 

Raileena keitti puuroa ja piti huolen, että ryynejä palaisi pohjaan tarpeeksi. Koalan nauttiessa mannaherkkuaan Raileena laittoi teeveestä Pingiivi Liven päälle. Se sai Kaukon rauhoittumaan ja lopulta nukahtamaan kattila sylissään. Raileena kääri ystävänsä kuplamuovipeittoon kääryleeksi, otti kattilan ja kävi itse vielä selailemaan viikon tototuloksia.

Päivä kului Kaukon osalta pitkälti torkahdellen. Raileena itse seurasi sipulinkuoriaisia hologrammi-televisiosta. Tälläkään kertaa kukaan ei löytänyt timanttia. Väliaikashow oli kuitenkin ensiluokkainen. Myssy Haaja piti oivan puheen, kaupungin balettijoukkue esitti uusimman Tiirajärvi-esityksensä ja lopuksi koko komeuden kruunasi roskienkeruu-info.

Seitsentuntinen lähetys oli ohi ja Raileena huomasi, ettei pyykinrypistyskone pitänyt enää ääntä. Pesu oli siis valmis. Hän tepsutteli koneen luo, nosti vaatteet rypistysrummusta, sommitteli ne kiinni kuivausmastoon ja rullasi ylös kuivumaan. Sitten hän havahtui tasaiseen tömähtelyyn.

Raileena hiipi nopeasti olohuoneeseen, josta töminä kuului. Kauko oli noussut kääröstään ja puttaili golfpalloja kyljellään olevaan roskakoriin. Siinäpä selitys äänelle. Koala oli selvästi virkistynyt ja huomatessaan Raileenan jopa hymyili iloisena.

– Kauko, mikä ihana yllätys. Voitko jo paremmin? kysyi Raileena helpotusta äänessään. 

– Raileena, huomasin uudet riisigolfpallot pöydällä. Ja samalla tajusin, mistä alakuloni johtui. Olen kai ollut enemmän kuin pahoillani siitä, että suosikkitähtikuvioni Pikkunalle on seuraavat viisi vuotta Pluton takana tähtitieteellisistä syistä. En pääse hetkeen kokemaan huuman hetkiä seuratessani sen matkaa avaruudessa. Kai minä hetkellisesti ajattelin, että elämästäni seuraavat viisi vuotta ovat tasaista tylsyyttä. Mutta ymmärsinkin, että eihän se niin ole. Voinhan seurata jotain toista tähtikuviota. Niitä on taivas pullollaan. Tai voin aloittaa vaikka kärpäsbongauksen, koska pianhan on kesä. Kesä taas on golfkiertueiden aikaa, suosikkiaikaani. Onnellisuus on usein itsestä kiinni, koala selitti ja jatkoi pienen tauon jälkeen – anteeksi, kun jouduit katsomaan tälläistä mannapuuromasista. Onneksi pysyit kuitenkin rinnallani.

– Kauko, pidän siitä, että näytät tunteesi. Sinun onnesi on myös minun onneni. Sinun surumuikkuisuutesi on myös minun muikkuisuuteni. Elämä ei aina ole yhtä juhlaa, ja se voi hetkellisesti lamaannuttaa. Mutta aika parantaa, ja pääset vielä näkemään Pikkunallen taivaalla. Lupaan sen sinulle. Sitä odotellessa, kun kaipuu iskee liian lujaa, voit aina nojata olkapäähäni, vakuutti Raileena.

Kauko hymyili ja tiesi, että se oli totta. He olivat toisiaan varten niin hymy huulissa kuin mielet mudissa. He halasivat ja näkivät, kuinka sateenkaari oli taas ilmestynyt ikkunaan luoden kauniit ruskean sävyt taivaalle. Molempien kasvoille ilmestyi puluinen onnen hymy.

 

Aiemmin julkaistut ihmesadut:

Raileena ja Kauko – Rohkea Laulu

Raileenan ja Kaukon suurenmoinen kauppareissu

 

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.