Joustavia yksilöllisen elämän vaihtoehtoja
Savas-Säätiö on valtakunnallinen asumista ja muuta elämänhallintaa tukevien palveluiden tuottaja sekä hyvinvointia edistävien palveluiden, tukimuotojen ja toimintamallien kehittäjä. Savaksen kohderyhmää ovat pääasiassa erityistä tukea tarvitsevat henkilöt, mm. kehitysvammaiset ja autismin kirjon henkilöt sekä mielenterveyskuntoutujat.
Savas halusi päivittää verkkosivustonsa palvelemaan mahdollisimman hyvin erilaisia käyttäjäryhmiään. Vanhalla sivustolla oli paljon tietoa, mutta käyttäjälle olennaisen tiedon löytäminen oli haastavaa. Lisäksi sivuston haluttiin vastaavan uusia saavutettavuusstandardeja. Me tulimme apuun, ja yhdessä loimme Savakselle nykypäivään sopivan verkkosivuston.
”Mahtavaa työskennellä, kun tuntee kumppanin ja voi luottaa siihen, että lopputuotoksesta tulee laadukas ja hyvännäköinen!”
– Kirsi Manninen, Kehittämispäällikkö, Savas-Säätiö
Tavoitteena saavutettavuus
Verkkosivustouudistuksen tuloksena on Savaksen brändin ehdoilla toteutettu sivusto, joka täyttää tehtävänsä monipuolisena tietolähteenä. Selkeämmän rakenteen ansiosta sivustolla vierailevan on entistä helpompaa löytää itseään koskevaa tietoa, ja parannettu saavutettavuus auttaa sen itsenäisessä käytössä. Nyt Savasen verkkosivustolta on helppoa etsiä käytännön tietoa ja resursseja parempaan elämään.
Selvimmin vanhan sivuston saavutettavuusongelmien korjaaminen näkyy uudistuneessa visuaalisessa ilmeessä. Uudella sivustolla käytetään selkeitä, voimakaskontrastisia värejä ja suuria kuvia. Tämä auttaa heikkonäköisiä käyttämään sivustoa itsenäisesti. Lisäksi huolehdimme, että kaikilla sivustolla olevilla käyttöliittymäkomponenteilla olisi tekstivastine ja kuvilla alt-teksti. Näin sivuston käyttäminen mahdollistuu myös niille, joilla on käytössä ruudunlukulaite.
Verkkosivut
Keskiössä toimivuus
Halusimme tehdä käyttäjälle olennaisen tiedon löytämisestä helpompaa. Tämän saavutimme selkeyttämällä sivuston rakennetta sekä muuttamalla vanhoja pdf-tiedostoja tekstiksi, millä on positiivinen vaikutus myös sivuston kävijöiden määrään. Tiedon löydettävyyden lisäksi paransimme sen ymmärrettävyyttä. Tämän teimme kiinnittämällä erityistä huomiota tekstin lauserakenteisiin ja sanavalintoihin sekä sen asetteluun.
Lisäksi lisäsimme sivustolle linkityksen Savaksen sosiaalisen median kanaviin. Näin käyttäjien on mahdollista saada käsitys palvelukotien ja toimintakeskusten arjesta ilman tarvetta poistua sivustolta, mikä tekee sen käyttämisestä entistäkin helpompaa ja sujuvampaa. Kaiken kaikkiaan sivusto heijastaa Savas-säätiön tarjoamia palveluita, niiden mutkattomuutta ja hyödyllisyyttä.
Verkkosivuston visuaalinen ilme: Piia Huttunen
Sisältösuunnitelma: Jesse Kettunen
Verkkosivuston koodaus: Aleksi Savolainen
Projektipäällikkö: Kimmo Härkönen