Hampaasi on luotu loistamaan

Hampaillasi on asiaa

Kuopion Hammaskulman Uinuvat-digikampanjan tavoitteena oli saada uinuvat asiakkaat varaamaan ajan hammastarkastukseen. Tällä tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, jotka eivät käy säännöllisesti hammaslääkärillä.

Kampanjassa uinuvat jaoteltiin kolmeen kohderyhmään sen perusteella, minkä vuoksi he eivät käy hammastarkastuksessa: Ensimmäinen ryhmä koostuu niistä, jotka pelkäävät esimerkiksi kipua tai hammaslääkärin paheksuntaa. Tässä kohderyhmässä muun muassa nuoret aikuiset ovat edustettuna, koska hammaslääkärikäynnit on joku varannut heidän puolestaan, jonka jälkeen asian hoitaminen itsenäisesti on vain jäänyt tulevaisuuteen.

Toiseksi kohderyhmäksi valikoitui tarjoushaukat. Kohderyhmän asiakkaat ovat tarkkoja rahoistaan ja metsästävät mieluusti tarjouksia. Kaikki eivät halua käyttää paljoa rahaa hampaidensa hyvinvointiin tai eivät koe tarvitsevansa hammaslääkäripalveluita, koska konkreettisia vaivoja tai kipuja ei ole. Kolmannen ryhmän jäsenet sen sijaan ovat niitä huolettomia luonnonlapsia, jotka eivät stressaa hammastarkastukseen menemisestä ja tarvitsevatkin ajan varatakseen pientä patistelua.

Palvelua jokaisen tarpeisiin

Kampanjassa käytettiin sosiaalista mediaa ja Google Display -mainontaa. Tavoitteena oli lähestyä jokaista kohderyhmää juuri tälle sopivalla tavalla rohkaisten ja herätellen. Niinpä viestit ja kuvat räätälöitiin kunkin kohderyhmän tarpeisiin.

Viesteissä korostuvat muun muassa Hammaskulman palvelun lempeys ja miellyttävyys, kampanjatarjouksen halpa hinta sekä tarkastuskäynnin nopeus ja helppous. Kieli on Hammaskulmalle ominaisen rentoa ja oivaltavaa.

Kampanjaan valittiin kolme erilaista kuvaa, yksi kutakin kohderyhmää kohden. Kuvien haluttiin Hammaskulman tyylin mukaisesti olevan hauskoja, hyvän mielen kuvia, joissa näkyisi eri-ikäisiä ja eri sukupuolia edustavia ihmisiä. Liian naurettavaa tai teennäistä vaikutelmaa haluttiin kuitenkin välttää.

”Ahooyn kanssa työskentely oli inspiroivaa ja tuottavaa, kuten aikaisemminkin.”
– Kati Karhunen, Kuopion Hammaskulma

Tulokset

Kampanjan aikana Kuopion Hammaskulman sivustolle saatiin yhteensä lähes 10 000 klikkausta ja mainoksia näytettiin noin 1 640 000 kertaa. Display-mainonnan avulla saatiin yhteensä 35 suoraa konversiota, joka tarkoittaa sitä, että asiakas on päätynyt ajanvaraukseen, katsomaan yhteystietoja tai klikannut puhelinnumeroa tai sähköpostia.

Display-kampanjan lisäksi kampanja toteutettiin myös sosiaalisen median eri kanavissa. Kuukauden mittaisen kampanjan seurauksena Kuopion Hammaskulma sai yhteensä 73 uutta asiakasta. Kampanja oli siis hyvin onnistunut ja herätteli toivotulla tavalla uinuvia asiakkaita, minkä lisäksi se laajalla näkyvyydellään toi Hammaskulman brändin lähemmäksi potentiaalisia asiakkaita.

Projektinjohtaja: Satu Hilden

Tuotanto: Jaakko Forss, Senni Eloranta

Digitaalinen markkinointi: Jesse Kettunen

Sosiaalinen media: Teemu Pelkonen (Huhu – Digital Studio)

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.