Sydän maussa

Paikallisesta valtakunnalliseksi – brändityö leipoutuu kasvustrategiaan

Kuopiolaisen Truben tarina nojasi aiemmin vahvasti historiajuuriinsa, mikä muovasi yrityksen profiilin voimakkaasti paikalliseksi toimijaksi. Halu nousta valtakunnalliseksi tuotekehittäjäksi maamme tunnetuimpien leipomoiden joukkoon edellytti maukkaammin muotoiltua tapaa puhutella kohderyhmää sekä uusien herkkusuiden saamista Truben leipomusten äärelle. Koska tunnettuus valtakunnallisesti oli vielä niukkaa, vaadittiin brändiuudistus näyttämään suunta kaikelle tekemiselle.

Sydän maussa – kädet taikinassa

Truben perimmäisten arvojen tunnistaminen ja samaistuttaviksi saattaminen ohjasivat viestin ja visuaalisen identiteetin radikaaliin uudistumiseen. Avaintekijöiksi viestintästrategiassa nousivat brändin sydämen muodostavat ihmiset ja heidän ainutlaatuinen ammattitaitonsa. Näiden henkilöiden kautta päästiin kertomaan tarinaa Truben intohimoisesta omistautumisesta, välittämisestä sekä käsityöosaamisesta, joka on suomalaisessa leipomoteollisuudessa vertaansa vailla.

Sydän maussa, kädet taikinassa

Leivonnaisella on paikka sydämessämme. Me leivomme sen juuri niin kuin mummo sen leipoi. Rakkaudella ja runsaudella, sielun evääksi.

“Uudet pakkauksemme erottuvat päivittäistavarakaupan hyllystä hyvin ja olemme saaneet niistä paljon kuluttajapalautetta. Onnistuimme tavoitteessamme nuorentaa ja kotimaistaa Truben imagoa sekä ohjaamaan uusia kuluttajia tuotteidemme pariin.Tuotteiden tekijöiden tuominen mukaan pakkauksiin erottaa meidät kilpailijoista. Tämä on toiminut myös erinomaisena sisäisenä markkinointina, nostanut ammattiylpeyttä omasta osaamisesta sekä parantanut yhdessä tekemisen tunnetta.”
– Sami Kemiläinen, toimitusjohtaja, Trube

Ikioma fontti

Trubelle on suunniteltu käsinkirjoitetut kirjaimet, joita käytetään nostoteksteissä ja pakkauksissa.

Kellä pulla, sillä ystäviä

Koska kauppojen leipä- ja pullahyllyillä on rajoitetusti tilaa, on sosiaalinen media Truben tärkeimpiä viestintäkanavia. Trubella onkin vahva someyhteisö, jonka sitouttamiseksi on toteutettu yhdessä somestrategia viesteineen ja ylätason teemoineen. Strategian pohjalta viestintä somessa onnistuu asiakkaalta käden käänteessä.

”Truben koko visuaalisuus lähtee pakkauksista. Ne ovat brändin tärkein media. Halusimme yhdistää leipomotuotteet ja tekijät niiden taustalla. Tavoitteena oli tuoda perinteikäs brändi-ilme tähän päivään. Näistä lähtökohdista syntyi kokonainen muotokieli, joka elää pakkauksissa, kampanjoissa ja sosiaalisessa mediassa”
– Juho Ojala, AD, Ahooy Creative

Anna pullalle pikkusormi, se vie koko sydämen

Tiivis asiakaskumppanuus, jossa tehdään markkinoinnin suunnittelua ja toteuttamista yhdessä, palvelee brändiä pitkäjänteisesti. Lisämaustetta yhteistyöhön tuo sesonkiin sidottu kampanjasuunnittelu.

Hyvä pulla kauas kuuluu

Truben nopea tuotekehitys, uunituoreet vehnäset sekä herkulliseksi leivottu viestintä ovat nostaneet Truben valtakunnalliseksi toimijaksi, jolla on nykyään pysyvää valikoimaa kaupoissa ympäri Suomen. Me Ahooylla olemme onnellisia kumppanuudestamme, joka on tukenut Truben kasvustrategiaa valtakunnallisena pulla- ja konditoriatuotteisiin erikoistuneena leipomona.

Haluatko kasvattaa bisnestäsi?
Niin mekin.
Ota yhteyttä.

Ilmoita meille aika, paikka ja varustus niin tulemme paikalle. Kartoitetaan tilanteesi yhdessä, jonka jälkeen kerromme sinulle avoimesti, miten olemme haasteesi kuulleet ja mitä ehdotamme sen ratkaisemiseksi. Se ei sido sinua mihinkään ja on täysin ilmainen. Jos tiedät mitä jo tarvitset, saat tarjouksemme työstä tämän lomakkeen kautta.