# Kalafest | Kalaonni - Ahooy Creative

> Kalafest-kampanja toi kalaruoan nuorten lautaselle ja poisti mielikuvaa, jonka mukaan kalaruoka olisi hankalaa ja aikaavievää valmistaa.

## Kampanjan tavoitteet ja toteutus

Pakkasimme kimpsut, kampsut, kalat ja kastikkeet (ja HurHurin) pakuun ja suuntasimme kotikulmillemme Kuopion Hatsalan yläasteen kotitalousluokkaan festivaalitehtäviin.

Kampanjan tavoitteena oli saada kalaruoka nuorten lautaselle sekä halu poistaa mielikuva, jonka mukaan kalaruoka olisi hankalaa ja aikaavievää valmistaa. Näitä tavoitteita täyttämään syntyi Kalafest.

> ”Tapahtuma oli kokonaisuutena erittäin hyvä ja asiakkaan arvopohjaan nojautuen toteutettu. Tavoitteena oli tuoda nuorille uusia tai jopa ensimmäisiä kokemuksia kotimaisesta kalaruoasta, ja siinä onnistuimme todella hienosti. Erityisen iloinen olen siitä, että nuoret olivat todella innoissaan, ja valmiita kokeilemaan kalan makumatkoja hyvinkin tutuissa käyttöyhteyksissä.”
>
> – Jari Korhonen, toimitusjohtaja, Kalavapriikki Oy

## Markkinointikanavat ja tulokset

Kalafestistä kuvattu video sekä muut kampanjaa varten luodut materiaalit jaettiin maailmalle maksetun Google Display-, TikTok- ja YouTube -mainonnan avulla sekä HurHurin TikTok-kanavalla. Eli juuri niissä kanavissa, joissa nuoret viettävät aikaansa.

Huhu – Digital Studion kuvaamalle ja tuottamalle videolle kertyi kuukauden aikana yli 13 000 katselukertaa, mainoksille yli miljoonia näyttökertoja ja kampanjan vaikutukset näkyivät myös verkkosivuston liikenteen kasvuna. Lisäksi kampanja herätti TikTokissa positiivista keskustelua kalaruoasta juuri tavoittelemiemme nuorten keskuudessa.

## Työryhmä ja yhteistyökumppanit

**Kalaonni – Kalafest**
*   **Projektipäällikkö:** Ida Heiskanen (Huhu – Digital Studio)
*   **Tuotanto:** Tuukka Ahonen (Huhu – Digital Studio)
*   **Sosiaalinen media:** Teemu Pelkonen (Huhu – Digital Studio)

**Yhteistyökumppanimme**
*   Huhu – Digital Studio
*   Tornion Panimo
*   Somotec